Facebook Twitter Email Pinterest

Aleksi Röyhkiö hamuaa kärkisijoille Mikkelissä

06.02.2020 / Jarno Saari

Ralli SM-sarjan toinen osakilpailu ajetaan ensi viikonvaihteessa Mikkelin ympäristössä, jonka alueen erikoiskokeet ovat kaikkien riemuksi kunnon talvirallille sopivassa kunnossa.
 
Tiivisvauhtisen SM3-luokan kärkeä Mikkelin Vaakuna-rallissa lähtee tavoittelemaan 19-vuotias Aleksi Röyhkiö, joka käynnisti sarjakautensa kolmossijalla Rovaniemen avauskilpailussa.
 
Ford Fiesta -kuljettaja pääsi ajamaan tiistaina hyvän testipäivän Keuruulla. Se kokemus tulikin tarpeeseen, sillä leudot kelit eivät ole rallitreenejä alkutalven aikana mitenkään helpottaneet.
 
- Kaikki sujui hienosti. Meillä oli kaksi vaativaa pikkutietä käytettävissä, kiitokset niistä järjestelyistä Motorsport Solutionsin suuntaan, Röyhkiö kehaisi.
 
- Tunturin jälkeen meidän autoon tehdyt muutokset olivat positiivisia. Fiilis on kaikin puolin kohdallaan, joten on kiva päästä taas ajamaan tosissaan kilpaa kovassa seurassa.
 
- Varmasti siellä on monta kaveria, jotka tähtäävät kärkikahinoihin. Tiedostan kyllä, että meidän vauhti sinne riittää. Palkintosijoja on osunut kohdalle jo useampi, mutta voitto on vielä karttanut meidän tiimiä, Röyhkiö laski.
 
Aleksi Röyhkiö ja kartanlukija Ville Mannisenmäki liikkuvat reitillä numerolla 30.
 
Vaakuna-ralli käynnistyy perjantai-iltana 7. helmikuuta klo 19.30 Mikkelin raviradalla ajettavalla yleisö-EK:lla. Kilpailu jatkuu lauantaiaamuna klo 10.00 jälkeen ja päivän ohjelmassa on kahdeksan erikoiskoetta.
 
Kilpailusta on tarjolla live-lähetys, joka on katsottavissa YouTubessa Moottoriurheilu.TV:n kanavalla.
 
Rallin reaaliaikainen tulospalvelu löytyy täältä:
 
Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa