Facebook Twitter Email Pinterest

Huovinen luottavaisena Mikkeliin – mukana Junnu Cupissa

06.02.2020 / Joonas Huovinen Rallying tiedotus / Timo Louhelainen

Rallin SM-sarjan toinen osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna Mikkelissä SM Vaakuna-rallin merkeissä. Joensuulaiset, Joonas Huovinen kartturinsa Arto Romppasen kanssa lähtevät kilpailuun uudella motivaatiolla.

Rovaniemen kilpailun jälkeen tallilla on poltettu taas valoja ja kaikki alkaa olla valmiina kilpailuun. Varamoottori on vaihdettu nyt sellaiseen, jonka pitäisi toimia moitteitta. Testiä Huovinen kävi ajamassa viime viikonloppuna Kiteen radalla, jossa saatiin tsekattua, että kaikki toimii.

Printsport Racing -rallitiimistä tuttu Eero Räikkönen tuo SM3-luokan yhteyteen uuden junioricupin, johon on ilmoittautunut mukaan seitsemän kuljettajaa Mikkelin kilpailuun mennessä. Tämä on tarkoitettu kuljettajille, jotka eivät aja Ford Fiestan uusilla R2 -autoilla, joilla ajavat kilpailevat Flying Finn Future Star -tittelistä. 

Printsport Junior Cup on syntynyt kuljettajien toiveesta ja palkinnot ovat tavoittelemisen arvoisia. Pääpalkintona on yksi kilpailu R5 -autolla testeineen ja huoltoineen. Lisäksi kolmelle parhaalle on luvassa rahapalkintoja ja rengastukea seuraavalle kaudelle. Huovinen on ilmoittautunut mukaan ja tavoittelee vähintään sijoitusta kolmen joukkoon junnucupissa. Kilpailut ajetaan SM-sarjan osakilpailujen mukaan Mikkelistä eteenpäin.

- Kyllähän tuo uusi konsepti hyvältä kuulostaa. Palkinnot ovat houkuttelevia ja nyt täytyy myös ajaa sen mukaan, että olisi ainakin se nopein ”ei” Fiesta kuljettaja, Huovinen taustoittaa.

- Rovaniemen avausosakilpailu oli meiltä aika vaikea, vaikka vauhti välillä olikin jo suht hyvää. Nyt täytyy ottaa revanssi ja aloittaa kausi niin sanotusti alusta. Suunnitelmana on lähteä tekemään nousujohteinen suoritus, katsotaan, jos saataisiin kurottua eroa kiinni kärkimiehiin nähden, jotka menivät todella lujaa avauskisassa. Kaiken kaikkiaan luottavaisin ja rauhallisin mielin lähdetään Mikkeliin, koitetaan päästä sinne viiden joukkoon luokkatuloksissa, Huovinen suunnittelee.

SM Vaakuna-ralli käynnistyy perjantai-iltana lyhyellä yleisöerikoiskokeella Mikkelin raviradalla. Todellinen rallipäivä on edessä sitten lauantaina, jolloin ajetaan vauhdikkailla Etelä-Savon teillä noin 110 erikoiskoekilometriä. SM3-luokassa nähdään 18 kuljettajaa, Huovinen ja Romppanen ovat matkassa numerolla 41.

Kuva: Merita Mäkinen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa