Facebook Twitter Email Pinterest

Sami-Matti Trogen keskeytti SM Vaakuna-Rallin – ”vaihteet katosivat”

09.02.2020 / Toni Lönnroos

Sami-Matti Trogen joutui keskeyttämään SM Vaakuna-Rallin kilpailun toiseksi viimeisellä erikoiskokeella Ford Fiestan vaihdelaatikon hajottua. Ford Motorcraft -tiimissä kilpaileva Trogen oli keskeyttäessään SM3-luokassa viidentenä ja taistelemassa neljännestä sijasta.

Kauden toinen SM-osakilpailu käynnistyi perjantaina Mikkelin raviradalle tehdyllä yleisöerikoiskokeella. Kyseessä oli puolentoista kilometrin mittainen, pariajona käytävä show, klassinen ”täällä et voi voittaa rallia, mutta voit sen hävitä” -erikoiskoe. Topi Luhtisen kartturoima Trogen luovi yleisöpyrähdyksen läpi varmoin ottein.

- Radalla oli liukasta ja irtolunta jonkin verran, mutta kuitenkin oltiin kärjestä lähteneistä nopeimpia. Ajo tuntui hyvältä, huomenna päästään aloittamaan ralli kunnolla, Trogen kertasi.

Lauantainen sääennuste povaili nollan tuntumassa keikkuvaa lämpötilaa, lumisadetta ei edellisen illan tapaan ollut tiedossa. Trogen ja Luhtinen starttasivat varsinaisille metsäpätkille luottavaisina. Perjantainen tutustumispäivä oli sujunut hyvin ja kaksikolla oli nuottivihko iskussa. Edessä oli yli sata kilometriä Etelä-Savon kimuranttia rallitiestöä, jaettuna kahdeksalle erikoiskokeelle. Mukana sekä vauhdikasta isoa tietä, että pienempää lumiränniä. Matkaa lähdettiin taittamaan Mikkelin torilta.

Päivän avaus, reilun yhdentoista kilometrin mittainen erikoiskoe sujui tunnustellen. Kaksikko marssi Saksan maaliin kahdeksantena, kymmenen sekuntia pohja-ajasta jääneenä. Seuraava erikoiskoe ravisteli tuloslistaa rajusti. Aiemmin startannut kilpailija oli juuttunut hankeen ja Trogen joutui monen luokkatoverinsa tavoin pysähtymään erikoiskokeelle useaksi minuutiksi. Tälle kaudelle uusittu sääntö kyseisten tapahtumien varalta otettiin kuitenkin käyttöön, jonka johdosta kilpailun johto teki urheilullisen päätöksen. Aikahyvityksen jälkeen Trogen sekä muut luokan kilpailijat palasivat oikeutetuille sijoilleen.

- Ajeltiin jonossa maaliin ja nyt toivotaan, että saadaan aikahyvitystä, muuten tästä tulee pelkästään läpiajokisa, Trogen murehti tapahtuman jälkeen.

Seuraava erikoiskoepari ei tuonut suuria muutoksia. Vauhtiero kärkeen nähden pysyi edellisten erikoiskokeiden mukaisena, mutta sijoitus parani. Kilpailun toiseksi viimeisellä lenkillä, erikoiskokeilla kuusi ja seitsemän, meno parani. Vaikka Fiestan vaihteisto aloitti oirehtimisen, viimeiseen huoltoon tultaessa Trogen oli noussut viidenneksi, kuuden sekunnin päähän neljännestä sijasta. Hyvästä vauhdista huolimatta vaihteisto tuotti päänvaivaa.

- Vedettiin kakkoselta suoraan neloselle. Kolmonen on pirun tärkeä vaihde hitaissa mutkissa, nyt pitää vain yrittää selviytyä ja päästä maaliin.

Suunnitelma ei kuitenkaan onnistunut. Toiseksi viimeisellä erikoiskokeella vaihteisto alkoi murentua ja saatavilla olevat SM-pisteet ropisivat Mikkelin sohjoiseen lumeen.

- Vitonen meni ensin rikki ja sitten oikeastaan kaikki loputkin vaihteet katosivat. Näitä sattuu, Trogen paketoi.

- Joskus on ollut parempikin mieli, kartturi Topi Luhtinen säesti kaksikon tunnelmia.

SM sarjassa Trogenin sijoitus putoaa keskeytyksen myötä neljä sijaa. Seuraavaan osakilpailuun, SM-Itäralliin Trogen lähtee sijalta kahdeksan. SM-sarjan lopullisiin pisteisiin huomioidaan sarjan viidestä ensimmäisestä neljä parasta tulosta sekä kauden finaalin, Pohjanmaa Rallin pisteet.

SM3-luokka 2/6
1) Lauri Joona 56p
2) Sami Pajari 32p
3) Aleksi Röyhkiö 32p

8) Sami-Matti Trogen 16p

Kuva: Taneli Niinimäki/AKK 

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa