Facebook Twitter Email Pinterest

Aleksi Röyhkiöllä vaiherikas ralli Mikkelissä – sarjasijoitus nousi toiseksi

09.02.2020 / Jarno Saari

Mikkelissä ajettu Ralli SM-sarjan toinen osakilpailu toi Aleksi Röyhkiölle SM3-luokan neljännen sijan, vaikka ylöjärveläisen Ford Fiesta -kuljettajan matkan varrelle osui ylimääräisiä hidasteita.
 
Toisen erikoiskokeen jälkeen Röyhkiöllä ja kartanlukija Ville Mannisenmäellä oli kärkeen eroa 4,5 sekuntia, kunnes he joutuivat pysähtymään EK3:lla kanssakilpailijan aiheuttamaan sumaan neljän muun kilpailijan ohella.
 
- Sääntöjä on onneksi muutettu tälle kaudelle, jonka ansiosta me saimme aikahyvityksen. Kaikki pysähtymään joutuneet saivat laskennallisen ajan alkupätkien perusteella. Harmi vaan, että kärsin EK4:lla rengasrikon ja myös sen pätkän huono sijoitus (10.) otettiin laskuissa huomioon, Röyhkiö totesi.
 
Viiden erikoiskokeen jälkeen päivähuollossa Röyhkiön sijoitus oli seitsemäs ja eroa kärkeen oli jo yli minuutti.
 
- On myönnettävä, että rengasrikon jälkeen ajaminen alkoi tökkiä. Vasta viimeisellä pätkällä tuli taas ihan kelpo suoritus. Jatkossa täytyy keskittyä tuollaisessa tilanteessa paremmin ja ajaa kohdattujen ongelmien jälkeen jokainen pätkä mahdollisimman hyvin, Röyhkiö päätti.
 
Röyhkiö ja Mannisenmäki sijoittuivat lopulta luokkansa neljänneksi, jonka ansiosta Röyhkiö nousi jaetulle toiselle sijalle SM-pisteissä. Mikkelissä voittoon ajanut merkkikaveri Lauri Joona johtaa sarjaa.
 
Talvikauden päätöskisa ajetaan Joensuussa karkauspäivänä, 29. helmikuuta.
 
Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa