Facebook Twitter Email Pinterest

Junnucup Mikkelin SM-rallissa

10.02.2020 / Printsportin tiedotus

Mikkelin SM-Ralliin Printsport Junnucupissa starttasi kuusi kilpailijaparia.

Cupin ensimmäisen osakilpailun voittoon ajoi Henri Hokkala kartturinsa Kimmo Pahkalan kanssa.

Kisan nopeinta vauhtia piti viimeiselle erikoiskokeelle saakka Heikki Koski-Lammi - Kari Kallio, mutta Citroen valitettavasti kaatui viimeisellä erikoiskokeella. Heikki ajoi kuusi pohja-aikaa yhdeksästä, kolmet pohjat ajoi Hokkala.

Toiseksi ajoi Roope Korhonen - Jani Laitinen Citroenilla ja kolmanneksi sijoittui Kalle Markkanen - Kim Lehtola Peugeotilla.

Keskeyttämään joutuivat Heikki Koski-Lammi (ulosajo), Toni Tuominen (tekniikka) sekä Joonas Huovinen (ulosajo)

Respect palkinto Heikki Koski-Lammille

Cuppilaiset äänestivät Heikin Respect palkinnon saajaksi keskuudestaan. Heikki sai X-Visionin LED-lisävalot kaadossa rikkoutuneiden tilalle, ettei Joensuussa tarvitse ajaa otsalampun valossa.

Cupille saatiin kaksi uutta sponsoria – Autofutur ohjelmistot sekä thelights.fi

Autofutur on Suomen johtava auto, kone ja korjaamo liiketoiminnan ohjelmisto. Thelights.fi on laadukkaiden LED ajoneuvovalaisimien valmistaja, jonka tuotemerkkejä ovat X-Vision ja Seeker.

Pistetilanne:

1.       Henri Hokkala - Kimmo Pahkala, Peugeot, 21p

2.       Roope Korhonen - Jani Laitinen, Citroen, 10p

3.       Kalle Markkanen, Kim Lehtola, Peugeot, 8p

4.       Heikki Koski-Lammi - Kari Kallio, Citroen, 6p

5.       Joonas Huovinen - Arto Romppanen, Peugeot, 0p

6.       Toni Tuominen- Tero Hanninen, Peugeot, 0p

Junnucupin seuraava osakilpailu ajetaan Joensuun SM-Rallissa 28-29.2.2020

Sarjan sponsorit ovat: Printsport, FkkCancer, Viiden Tähden Koti, Rainmaker, Lapin Kumi, Michelin, AN-mainos, Mediaguru, MIS-Motorsport, Madcroc, Autofutur, thelights.fi

Kuva: Jani Kekoni

 

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa