Facebook Twitter Email Pinterest

Emil Lindholm: ”Jatkamme Itärallissa siitä mihin Ruotsissa jäimme”

25.02.2020 / Marko Mäkinen / Emil Lindholmin tiedotus

GRX-tiimin Emil Lindholm ja Mikael Korhonen starttaavat talvikauden viimeiseen ralli SM-
osakilpailuun Joensuussa sarjapisteiden kakkospaikalta.TGS Worldwiden Škodalla SM1-luokassa kilpaileva kaksikko hakee perinteisestä Itärallista palkintopallisijoituksilleen jatkoa. 

Pitkään jatkuneet vesisateet sulattivat myös Joensuun ympäristöstä suurimman osan alueen
lumipeitteestä, mutta onneksi ralliviikon alussa lunta saatiin hieman lisää ja viikko etenee
pakkaskelissä kohti lauantain H-hetkeä. 

Joensuun ympäristön vaaramaisemissa ajettavan Itärallin reitillä on kaikkiaan viisi haastavaa
erikoiskoetta, joiden yhteispituus on lähes sata kilometriä. Rallin ensimmäistä erikoiskoetta lukuun
ottamatta reitti on sama kuin vuosi sitten. 

- Nämä sääolosuhteet ovat tämän talven erikoisuus ja valitettavan tuttu asia muun muassa Ruotsin
MM-rallista. Hyvä että on edes pakkasta niin tiet pysyvät hyvässä kunnossa. Vuosi sitten rallin
kolmannelta EK:lta alkanut sankka lumipyry sai aikaiseksi sen, että loppu rallista oli sellaista
kurvailua. Toivotaan, että pääsemme ajamaan ne kolme viimeistäkin erikoiskoetta hyvissä
olosuhteissa. 

Lähtönumerolla 3 reitille starttaava Lindholm kertoo, että kaikki on kunnossa tulevaan. 

- Meillä oli Ruotsissa perjantain pätkillä varmasti luokkamme paras auto ja kiitos siitä TGS
Worldwidelle. Siitä jatketaan, mihin Ruotsissa jäimme. Joensuussa tiet ovat hieman nopeampia.
Ehkä jäykistämme hieman auton alustaa, ei muuta. Mutta parhaimman tuloksen saa kun kuljettaja
muistaa säätää hieman itseään, ja sen aion tehdä. 

Lindholm kertoo, että he lähtevät lauantaina hakemaan Itärallista hyvää ja ehjää suoritusta. 

- Mikkelin voitto paikkasi hyvin Arctic Lapland -rallin pientä epäonnistumista, joten Itärallin reitille
voimme lähteä hieman rauhallisimmin mielin. Seuraamme Teemun (Asunmaan) tekemisiä. Pakko
ei ole voittaa, ellei Teemu aja rallin johdossa. Siinä tapauksessa voittoa pitää kyllä yrittää. 

Talvikauden viimeinen SM-osakilpailu Itäralli käynnistyy Joensuun torilta lauantaina
karkauspäivänä 29. helmikuuta klo 10:01 alkaen. Päivän ohjelmassa on viisi erikoiskoetta, joiden
yhteispituus on 98,1 km. Ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan lauantai-iltana rallin maaliin Joensuun
torille klo 18:35 alkaen. 

SM-pistetilanne SM1-luokka:
1. Teemu Asunmaa Skoda 52
2. Emil Lindholm Skoda 45
3. Eerik Pietarinen Skoda 35 

Kuva: Skoda Motorsport  

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa