Facebook Twitter Email Pinterest

Herranen hyökkää nälkäisenä Joensuun Itäralliin - "Varmasti tulee tiukka kisa"

28.02.2020 / Taneli Niinimäki / Toni Herrasen tiedotus

Flying Finn Academyn valmennusohjelmaan kuuluva 16-vuotias Toni Herranen on nollannut mielestään Mikkelin pettymyksen ja lähtee jahtaamaan SM4-luokan pisteitä nälkäisenä Joensuun Itäralliin.

- Kyllä edellinen kisa on nyt hyvin nollattu. Edessä on varmasti hienot tiet ja vaikka ei kovin monta, niin kuitenkin kohtuu pitkiä pätkiä on tiedossa. Se on ihan mukava, Herranen toteaa.

Nuorukainen starttaa kartanlukijansa Sebastian Virtasen kanssa Itärallin vauhdikkaalle reitille numerolla 69. Auto on pajoitettu Mikkelin jäljiltä kuntoon ja testiäkin kertyi mukavasti.

- Valmistautuminen on sujunut ilman ongelmia. Viime viikonloppuna oltiin ajamassa Hyrynsalmella ja saatiin alle noin 150 kilometriä testiä. Oli vielä tosi nopeaa tietä, vähän saman tyylistä kuin Joensuun alueella.

Vaakuna-ralli sekoitti SM4-luokan pistetaulukkoa roimasti, usean kärkikuskin kärsittyä erilaisista ongelmista. Tulevana viikonloppuna onkin odotettavissa äärimmäisen kovaa taistelua SM-pisteistä, eikä kärkisijat irtoa kenellekään helpolla. Myös Herranen on asettanut tavoitteensa kolmen sakkiin.

- Palkintokorkepaikka on tavoite ehdottomasti. Varmasti tulee tiukka kisa ja moni menee varmasti kovaa täällä hankalan Mikkelin kisan jälkeen, Herranen povaa.

SM Itärallissa ajetaan lauantaina viisi erikoiskoetta, joille yhteismittaa kertyy 98 EK-kilometriä.

Kilpailun reaaliaikainen tulospalvelu löytyy osoitteesta: http://www.rallism.fi/content/fi/3/20238/Livetulokset.html

SM4-luokan pistetilanne 2/6 osakilpailun jälkeen:

1. Sami Korvola 43p
2. Petteri Jäppinen 34p
3. Miko Kiminki 28p
4. Tommi Mäkinen 25p
5. Toni Herranen 20p 

Kuva: Taneli Niinimäki 

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa