Facebook Twitter Email Pinterest

Luhtaniemen talvikausi päättyi pettymykseen - ”Ratin ja penkin välistä löytyy vika”

29.02.2020 / Anu Haapalainen / Jani Luhtaniemen tiedotus

Jani Luhtaniemi lähti hakemaan Itärallista ehjää ja virheetöntä suoritusta sekä hyvää sijoitusta. Näin ei kuitenkaan käynyt. Tilanteita oli yllin kyllin ja vauhti riitti kuudenteen sijaan.

Pohjoiskarjalaiset rallitiet ovat tunnetusti vauhdikkaita ja vaativia, eikä lauantaina ajetun Itärallin reitti muuttanut tätä faktaa. Haastavan talven myötä viiden erikoiskokeen mittaiseksi typistyneessä kisassa ajettiin peräti neljä samaa erikoiskoetta kuin viime vuonna.

- En siis oikeastaan tiedä reitistä mitään, kun viime vuonna ei oltu ajamassa. Mutta tiestö on varmasti todella vauhdikas ja korkeuseroja on, arvioi Jani Luhtaniemi ennen kisaa.

Tästä huolimatta tuusulalaisen Ford Motorcraft Rally Teamissa ajavan Luhtaniemen lähtökohdat talvikauden viimeiseen SM-osakilpailuun olivat erittäin hyvät ja odotukset korkealla. Takana oli ensimmäinen palkintokorokesijoitus edellisestä osakilpailusta Mikkelistä sekä onnistuneet testit.

Ralli SM -sarjan SM3-luokka on tunnetusti tasainen. Tämä tuli osoitettua jälleen tänään, kun Luhtaniemi aloitti kilvanajon kartturi Juha-Pekka Jauhiaisen kanssa mielestään ihan mallikkaasti.

- Omasta mielestä tultiin ihan hyvin, mut kello ei tykkää, totesi Luhtaniemi ensimmäiseen huoltoon tullessa.

Kahden erikoiskokeen jälkeen kuljettajapari oli kuudentena, 21 sekuntia luokkaa johtavaa Sami Pajaria perässä.

Huollon jälkeen oli vuorossa kilpailun pisin, yli 33 kilometriä pitkä erikoiskoe. Kisassa mukana olleen Hyundai-kuljettajan Craig Breenin mielestä erikoiskoe oli ”varmaan hienoin koskaan ajamani erikoiskoe talvella.” Luhtaniemi tuskin yhtyy rallin MM-sarjasta tutun kuljettajan mielipiteeseen.

- Pätkä ei tullut hyvin. Keskivaiheilla oli aikamoinen momentum, kun mentiin täydestä vauhdista kylki edellä ojan pohjalle. Meinattiin kaataa huolella, mutta onneksi ei sentään. Jatketaan tästä, toivottavasti ei kauheasti hävitty, kertoi Luhtaniemi erikoiskokeen maalissa.

Päivän viimeisellä lenkillä ajettiin vielä kaksi erikoiskoetta. Maalissa Luhtaniemi ruoti kisaa omaan analyyttiseen tyyliinsä:

- Tapahtumia on kyllä riittänyt. Tarkoitus oli ajaa puhdas ja ehjä kisa, mutta se ei nyt onnistunut. Kovaa menee pojat kärjessä, ei vaan keretty tänään. Ratin ja penkin välistä löytyy tällä kertaa kyllä vika.

Lopputuloksissa Jani Luhtaniemi sijoittui kuudenneksi. SM3-luokan voittoon ajoi koko päivän kisaa johtanut Sami Pajari ja Lauri Joona sijoittui toiseksi. Henri Hokkala oli kolmas.

Ralli SM -sarjassa on edessä yli kolmen kuukauden mittainen kevättauko. Seuraavan kerran SM-pisteistä ajetaan kesäkuussa Kouvolassa.

SM Itärallin tulokset: http://www.rallism.fi/content/fi/3/20238/Livetulokset.html
Sarjapisteet 3/6 ajetun osakilpailun jälkeen julkaistaan täällä: http://www.rallism.fi/content/fi/1/20153/Pisteet.html

Ralli SM -sarjassa ajetaan kaudella 2020 kuusi osakilpailua: 3 talvella ja 3 kesällä. Kausi alkaa tammikuun puolessa välissä Rovaniemeltä ja päättyy syyskuun lopussa Seinäjoella ajettavaan finaaliosakilpailuun. Lisätietoa sarjasta www.rallism.fi.

Facebook @JaniLuhtaniemiRacingTeam

Twitter @janiluhtaniemi

Instagram @janiluhtaniemi 

Kuva: Toni Ollikainen 

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa