Facebook Twitter Email Pinterest

Pynnöselle positiivisia tuntemuksia Itärallista

01.03.2020 / Jani Seppälä / Pynnönen Racing tiedotus

Rallin SM-sarjan SM1-luokassa kilpailevat Ville Pynnönen – Enni Mälkönen lähtivät Joensuun Itäralliin hakemaan kuljettajalta alkukauden aikana kadonnutta itseluottamusta takaisin. 

Kauden avannut Arctic Lapland Rally sujui kokonaisuutena hyvin aina viimeisen ek:n penkalle päätymiseen asti, seuraavaksi ajetussa Mikkelin Vaakuna-rallissa oli henkinen käsijarru päällä koko kilpailun. 

TGS Worldwiden ilmoittamalla Skoda Fabia R5:lla kilpaileva kaksikko avasi päivän positiivisesti. Kahden ensimmäisen ek:n yhteismitta oli 26 kilometriä ja niiden jälkeen suunnattiin huoltoon luokan sijalla 8. 

- Kovavauhtisella tiellä nuotista tultiin jo hyvin, pitokin oli paljon parempi mitä osasin odottaa, olisi ehkä kestänyt vielä hieman lisätä kyytiäkin. Toisen ek:n lopulla tien luonne hieman muuttui, jäistä uraa ja pöperöä, siinä koitettiin vain tulla järkevästi, kertasi Pynnönen huoltoon saapuessaan päivän avauslenkkiä. 

Ensimmäisen huollon jälkeen ajettiin reilut 33 kilometriä pitkä Riutta, joka oli kuljettajan mieleen kovasti. 

- Ehkä hienoin ek mitä olen ajanut, ainakaan nyt lähimuistiin, kanttipaikkoja täynnä, rytmikästä hienoa tietä. Koko ajan paranee luottamus tekemiseen isolla tiellä. Todella rennosti on tämä päivä tullut, en muista koska näin vapautuneesti olisin päässyt ajamaan. Nyt tulee todella hyvin oppia ajamiseen, mietiskeli Pynnönen tyytyväisenä kolmannen erikoiskokeen jälkeen huoltoon saapuessaan. 

Tässä vaiheessa sijoitus oli jo kuudes, joten kuljettajan tuntemukset vapautuneisuudesta saivat katetta. Päivän päätteeksi 98 ek-kilometristä oli vielä 39 kilometriä ajamatta ja kaksi haastavaa ek:ta jäljellä. 

- Nelosen alussa tultiin vähän varovasti mutta loppua kohden parani, kello vaan ei tykännyt. Vitosen alku taas hieman varovasti ja heti isolle tielle päästyämme oli melko massiivinen likitilanne, jossa rytmi hieman sekosi ja kovavauhtisella tiellä se näkyi loppuajassa. Vaikka pari viimeistä ek:ta hieman vaisummin sujuikin niin kyllä tässä selkeä steppi Mikkelistä otettiin, analysoi Ville kilpailun maalissa. 

Kilpailun loppuvaiheen pienestä hyytymisestä huolimatta maalissa luokan seitsemäs sija ja SM pisteitä tarttui mukaan saman verran. SM-sarja jatkuu Kouvolassa 12.-13. kesäkuuta, mutta vielä tässä vaiheessa ei ole varmuutta nähdäänkö Pynnönen Racing sitä ennen hakemassa tuntumaa jossakin ulkopuolisessa kilpailussa. 

SM Itärallin tulokset: http://www.rallism.fi/content/fi/3/20238/Livetulokset.html 

SM1-luokan pistetilanne 3/6 osakilpailun jälkeen: http://www.rallism.fi/files/upload_pdf/1589402/RalliSM_Pisteet_3_20_fix.pdf 

Kuva: Jani Salonen 

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa