Facebook Twitter Email Pinterest

Rengasrikko Mikko Heikkilän harmina Itärallissa - "Mihinkään ei osuttu"

01.03.2020 / Jari Hotti / Mikko Heikkilä Racingin tiedotus

ASV:n tukeman Mikko Heikkilän talvikausi rallin SM-sarjassa päättyi lauantaina pettymykseen, kun kolmannen erikoiskokeen rengasrikko ja ongelmat pulttikoneen kiinnikkeen kanssa pudottivat nurmijärveläisen kauas SM1-luokan kärjestä. 

Rallin SM-sarjan kauden kolmas ja samalla talvikauden päättänyt osakilpailu ajettiin legendaarisen Itärallin merkeissä Joensuun seudulla lauantaina. Kilpailu ajettiin yhden päivän aikana ja viidelle erikoiskokeelle yhteispituutta kertyi reilut 98 kilometriä. Mikko Heikkilä yhdessä kartanlukijansa Henri Arpiaisen kanssa avasivat kilpailun pirteästi kellottamalla kahdelle ensimmäiselle erikoiskokeelle SM1-luokassa sijoitukset kolmas ja neljäs.

- Kilpailu lähti ihan hyvin liikkeelle. Sain järkevän ja rennon mukavan otteen ajamiseen. Aika ykkösellä oli ihan kohtuu hyvin. Kakkonen meni samalla tavalla, ei ollut mitään tilanteita. Kohtuu tarkasti pystyttiin ajamaan, ensimmäiselle huoltotauolle sijalla neljä saapunut Heikkilä kommentoi.

Kolmas erikoiskoe oli koko kilpailun pisin, reilut 33 kilometriä pitkä Riutta. Heikkilä saapui erikoiskokeen maaliin yli kuusi minuuttia pohja-ajalle hävinneenä ja selvää oli, että kilpailu kärkisijoitusten osalta olisi nurmijärveläisen osalta ohi. Heikkilä joutui ajamaan autonsa tien sivuun 10 kilometriä ek:n lähdön jälkeen.

- Riutta lähti ihan mukavasti liikkeelle, kunnes rengas alkoi hiljalleen tyhjentymään. Mihinkään ei osuttu, mutta niin se vain tyhjeni ja piti sitten vaihtaa pätkällä. Siinähän sitten kului aikaa melko lailla paljon, kun pulttikonetta ei saatu irti pikakiinnikkeestä, se jotenkin hajosi, Heikkilä ihmetteli.

Heikkilän sijoitus kokonaistilanteessa romahti kuudenneksitoista, kun ajamatta oli vielä kaksi erikoiskoetta. Selvää on, että tuollaisessa tilanteessa kuljettajan motivaatio kilpailun jatkamiseen on kaikkea muuta kuin korkealla.

- Joutuihan sitä intoa hakemaan sen jälkeen ajamiseen ja punnitsemaan sitä, että onko järkeä ajaakaan. Oli kyllä ihan oikea päätös kuitenkin jatkaa, saatiin treenattua ja kilometrejä talteen. Ei ajettu hiljaa, mutta riskittömästi yritettiin tulla, ettei ainakaan ulos ajeta. Sellaista hyvää treenivauhtia. Saatiin kokemusta sitä kautta lisää, Heikkilä haki tilanteesta positiivisia puolia.

Heikkilä oli kahdella viimeisellä erikoiskokeella toiseksi ja neljänneksi nopein. Lopputuloksissa sijoitus oli lopulta yhdestoista ja se "palkittiin" kolmella sarjapisteellä. Jossittelu tunnetusti on varsinkin autourheilussa aina turhaa, mutta ilman tuota rengasrikkoa Heikkilä olisi taistellut tiukasti kauden toisesta palkintosijoituksesta ja kolmannesta sijasta Juha Saloa vastaan.

- Kyllä oltaisiin taisteltu, se kolmas sija olisi ilman muuta ollut mahdollista. Mutta jos on aina jos. Eihän tälle mitään voi, tämä on osa tätä hommaa. Välillä menee hyvin ja sitten välillä voi käydä näin, Heikkilä muistutti.

"Se kamppailu tulee olemaan todella tiukkaa"

Heikkilä kilpaili nyt toista kertaa R5-autolla Itärallissa, kilpailussa, joka jälleen kerran oli maineensa veroinen ja kaikkien ylistysten arvoinen tapahtuma kaikin puolin.

- Jos rengasrikko lasketaan pois, niin reissu muuten oli todella hieno. Tiet ja reitti olivat todella makeat, keli aivan mahtava ja tienpinta tosi hienossa kunnossa. Tiellä ei ollut mitään irtotavaraa ja pito koko ajan kohtuu tasainen. Oli tosi makea laskee tulemaan, pystyi ajamaan aika kovaa, Heikkilä hehkutti.

Heikkilä on talvikauden ja kolmen ajetun osakilpailun jälkeen SM1-luokan pisteissä seitsemäntenä. Talvikauden ehdoton kohokohta oli Mikkelin osakilpailun kolmas sija.

- Tiivis rupeamahan tämä on ollut, kun puoleentoista kuukauteen on puolet kaudesta ajettu. Tunturiralli jäi tietysti harmittamaan, että sieltä jäi hyvät pisteet saamatta yhden virheen seurauksena. Mikkelistä sitten saatiin hyvä tulos, mutta Joensuu taas menee samaan kastiin Rovaniemen kanssa. Kauhean tyytyväinen ei talvikauteen voi olla, koitetaan kesällä jatkaa paremmin, Heikkilä pohti.

Heikkilän tavoite tähän kauteen oli SM-mitali. Kärkikaksikko ja Heikkilän tiimikaverit TGS Worldwidella, Emil Lindholm ja Teemu Asunmaa, ovat karanneet jo omille teilleen, mutta sijoilla kolmesta kahdeksaan olevat kuusi kuljettajaa mahtuvat 20 pisteen sisään. Heikkilän mukaan tavoite on edelleen sama, kuin kauteen lähdettäessä.

- Joka kisassa on pakko onnistua paremmin kuin hyvin. Se kamppailu tulee olemaan todella tiukkaa, mutta ilman muuta lähdetään hakemaan sitä mitalia, Heikkilä korostaa.

Ennen kesäkuussa ajettavaa Kouvolan SM-rallia SM-sarjassa on edessä yli kolmen kuukauden mittainen kilpailutauko. Heikkilän mukaan tauon ohjelmasta kilpailujen suhteen on olemassa jotain ajatuksia, mutta mitään varmaa ei paperille asti olla vielä saatu. Tulee tauolle kilpailuja tai ei, niin ainakin yksi asia on varmaa.

- Nuotin kanssa koitetaan olla hereillä, sitä kuitenkin treenataan, että sen osalta ei tulisi niin pitkää taukoa. Toivottavasti jotain päästäisiin ajamaan ennen Kouvolaa. Ainakin hyvät testit jos ei muuta, Heikkilä toivoo.

Talvikauden päätteeksi Heikkilä haluaa lähettää kiitoksensa kaikille yhteistyökumppaneilleen, sekä kannattajilleen tämän kauden kilpailuissa. Itärallissa muuten nähtiin varsin näyttävä tapa saapua katsojana kilpailupaikalle ja tämä myös keräsi positiivista huomiota sosiaalisen median puolella.

- ASV:n kaverit tulivat yksityiskoneella Turusta katsomaan rallia ja kannustamaan meitä. Sen verran pitkä matka, että eivät halunneet autolla lähteä, niin tuohan on sitten käytännössä ainoa vaihtoehto. Olivat aika aktiivisesti katsomassa pätkillä, kiitos heille kannustuksesta, kuten tottakai myös kaikille muillekin meitä niin reitillä, kuin somessakin kannustaneille tänä talvena, Heikkilä kiitteli.

Joensuun SM-rallin SM1-luokan lopputulokset

1) Emil Lindholm (Skoda) 46.41,0
2) Teemu Asunmaa (Skoda) + 6,7
3) Juha Salo (Skoda) + 42,9
4) Esa Ruotsalainen (Skoda) + 1.46,6
5) Juuso Metsälä (Skoda) + 2.15,7
6) Jukka Kasi (Skoda) + 3.32,4

----------

11) Mikko Heikkilä (Skoda) + 6.31,6

SM1-luokan pistetilanne 3/6 osakilpailua

1) Emil Lindholm (NHD) 70
2) Teemu Asunmaa (AlavUA) 70
3) Eerik Pietarinen (SiAk) 35
4) Esa Ruotsalainen (SaarUA) 28
5) Juuso Metsälä (KeurUA) 27
6) Jukka Kasi (LaihUA) 26
7) Mikko Heikkilä (MäntsMK) 22
8) Juha Salo (KaUA) 15

Rallin SM-sarjan kesäkauden osakilpailut

Kouvola 12.-13.6.
Oulu 4.-5.9.
Seinäjoki 25.-26.9. 

Mikko Heikkilä Racing verkossa 

facebook.com/mikkoheikkilaracing
instagram.com/mikkoheikkilaracing 

Kuva: Jari Nurminen / RPF 

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa