Facebook Twitter Email Pinterest

Lindberg SM-pistejohdossa kohti kesäkauden kisoja

02.03.2020 / Taneli Niinimäki / Jussi Lindbergin tiedotus

Joensuun seudulla ajettiin viime lauantaina Ralli SM -sarjan talvikauden päätöskilpailu, SM Itäralli.

Porvoolainen Jussi Lindberg starttasi Itä-Suomen vauhdikkaille ralliteille kartanlukijansa Tuuka Tyyskän kanssa tavoitteenaan säilyttää SM2-luokan pistejohto, kun kausi pyörähtää yli puolivälin. Tavoite myös täyttyi, vaikka tekniset ongelmat tuhosivatkin taistelun palkintokorokesijoista jo alkumetreillä.

- Ensimmäinen pätkä sujui hyvin väliaikojenkin perusteella, mutta noin neljä kilometriä ennen maalia hajosi vaihteiston vaijerit. Saatiin siirtymällä mielestämme korjattua vika, mutta vain kilometri toisen erikoiskokeen lähdöstä vika uusiutui. Lisäksi kun vaihteet eivät menneet sisään, jouduttiin melkein pysähtymään, että saa jonkun vaihteen valittua. Tällä pätkällä ajettiin noin neljä kilometriä vitonen sisässä nätisti, ettei tarvitsisi riskeerata vaihtamisella, Lindberg kertasi aamupäivän tapahtumia pettyneenä.

- Huollossa saatiin vika korjattua ja kolmannella erikoiskokeella päästiin loppupäähän asti, kunnes vaijerien kiinnikkeet hajosivat uudestaan. Onneksi kolmosen jälkeen oli taas huolto ja saatiin uudet vaijerit kiinnikkeineen vaihdettua.

Tässä vaiheessa peli oli jo pelattu kärkitaistelun osalta, mutta kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle riitti panosta vielä tärkeiden nelossijan SM-pisteiden verran.

- Kaksi vikaa pätkää sujui ihan kohtuullisesti, vaikka enää ei ollut kovin suurta motivaatiota, kun podium oli karannut tavoittamattomiin. Lisäksi moottori menetti huippunopeuden ja alkoi savuttamaan päivän mittaan lisää.

- Ennen kisaa mietittiin, että pitäisikö huoltaa moottori vasta rallin jälkeen, mutta oikea päätös olisi ilmeisesti ollut tehdä se ennen viikonloppua, vaikka kilometrejä pitäisi vieläkin olla jäljellä, Lindberg selvitti.

Neljännen sijan tuomat 12 SM-pistettä riittivät pitämään porvoolaiskaksikon SM2-luokan sarjajohdossa. Ongelmiin nähden suoritus on erinomainen.

- Kyllä ongelmiin nähden sijoitus on hyvä, melkein jopa tavoitteen mukainen, vaikka ei siitä hyvää mielialaa tullutkaan. Sarjajohto kuitenkin pysyi, onneksi näin!

- Tähän ei varmasti moni uskonut ennen kautta. Luultavasti ainoat olivat auton sisällä istuva kaksikko. Vielä on kuitenkin suurimmat puristukset edessä ja niiden eteen täytyy tehdä paljon töitä, Sipoon Autokerhoa edustava Lindberg toteaa.

Rallin SM-kautta on jäljellä vielä kolme osakilpailua, joista ensimmäinen ajetaan 12.-13. kesäkuuta Kouvolassa.

- Kesän kisoista tulee erittäin tasaväkiset ja sekunnit ratkaisevat lopputulokset, mikä on todellakin hieno asia. Nyt huolletaan auto kuntoon ja ajetaan treeniä ennen sorakisoja. Kiitos talvikaudesta!

SM2-luokan lopputulokset, SM Itäralli 2020

1. Ville Hautamäki 49:54,6 

2. Riku Tahko +14,8

3. Jaro Kinnunen +15,4

4. Jussi Lindberg +1:22,9

5. Timo Mäenpää +1:34,1

SM2-luokan pistetilanne 3/6 osakilpailun jälkeen

1. Jussi Lindberg 52p

2. Ville Hautamäki 49p

3. Anssi Rytkönen 45p

4. Riku Tahko 41p

5. Jaro Kinnunen 40p

Kuva: Taneli Niinimäki 

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa