SuomeksiIn English

 

Sovella

Pirelli

Kalle Pinomäki kakkonen Mikkelissä

Kalle Pinomäki sijoittui SM2-luokan kakkoseksi viikonloppuna ajetussa osakilpailussa Mikkelissä. Turkulainen Renault-kuljettaja paketoi rallin talvikauden varsin onnistuneella ajolla, ja oli suoritukseensa tyytyväinen. Luokan voittoon karkasi Jussi Vainionpää 17 sekunnin erolla Pinomäkeen.
"Ei ollut mitenkään huono päivä. Olen tosi tyytyväinen kaiken sen jälkeen, miten kausi oli lähtenyt liikkeelle. Ulosajot kummittelivat
nytkin mielessä, mutta sitten kolmannella erikoiskokeella lähti ajo sujumaan totutusti. Voittoon vaadittua vauhtia ei valitettavasti
löytynyt, mutta kokonaisuuteen olen tyytyväinen. Etenkin kolmas ja neljäs erikoiskoe olivat sellaista menoa, mihin on totuttu tässä parin viime vuoden aikana. Vauhti ja varmuus olivat niillä pätkillä kunnossa", Pinomäki kertasi.

Näille kahdelle vaikealle erikoiskokeelle Pinomäki löi kartanlukijansa Matti Kaskisen kanssa pohja-ajat, ja kuroi eron kärkeen enää vain 11 sekuntiin.
"Viimeisellä erikoiskokeella olisi ollut mahdollisuus yrittää vielä voittoakin, mutta jotenkin se pienemmän tien osuus ei oikein sopinut meille. Vainionpäälle on nostettava hattua. Kyllä oikea mies voitti tänään. Hän ajoi hienosti ja varmasti", Pinomäki kehui.

SM2-luokan kokonaispisteissä Pinomäki on edelleen toisena, mutta kavensi eron kärkimies Ville Hautamäkeen seitsemään pisteeseen (58-51).
"Pisteiden suhteen on ihan hyvä fiilis. Kesällä jatketaan taistelua, ja yleensä kesä on ollut meille se parempi olosuhde", Pinomäki totesi.

Rallin SM-sarja painuu nyt pitkälle kevättauolle. Seuraava osakilpailu ajetaan kesäkuussa Lapualla.