SM-Valvoline ralli
Hyvät ystävät ja yhteistyökumppanit
Viikonloppuna ajetaan Riihimäen ympäristössä rallin SM-sarjan
tämän kauden viimeinen osakilpailu. Kilpailussa ajetaan yhteensä 13
erikoiskoetta, 8 kpl lauantaina ja 5 kpl sunnuntaina.
Erikoiskokeiden pituus on yhteensä 135 km. Starttaamme Ismon kanssa
reitille numerolla 14.
Lähdemme ralliin mukaan ilman mitään paineita. Toivottavasti
kuitenkin turbossa niitä on. Ajotuntuma ja vauhti ovat taatusti
alkuun hakusessa koska nuo ajohommat ovat tänä kesänä jääneet hyvin
vähiin; Neste rallin 00-auto keikka sekä 1 kpl endurance ratakisa.
Lähdemme parhaamme kuitenkin taas tekemään. SM-pisteitä toki
jahtaamme vaikkakaan sarja-sijoitukseemme tässä vaiheessa sillä ei
enää ole merkitystä.
Kisasta tulee varmasti mielenkiintoinen eikä vähiten siksi, että
lauantaina startti on vasta klo 14.30 joten illan pimeydessä
ajellaan erikoiskokeita aina tuonne klo 22:een saakka. Kesä
SM-ralleissa tämä on viimevuosina ollut harvinaista. Ennenvanhaan
toki ajettiin kaikki rallit pimeässä. Tästä aiheesta ei nyt sen
enempää ettei tuo allekirjoittaneen ikä ja ajovuodet ala taas tulla
puheenaiheiksi. Arctic Rally eli Tunturiralli on ollut sarjan ainoa
osakisa jossa on pitänyt turvautua lisävaloihin.
Kauden 2004 asiat ovat vielä avoimia ja lopulliset päätökset
tehdään aikanaan. Ajatuksia ja suuntaviivat ovat olemassa, mutta
lopullista ratkaisua en ole vielä tehnyt. Tiedotan kuitenkin
asioista kun faktat ovat selvillä.
Hessu Westerlund
GSM 0400485041
TV-ohjelma SM-Valvoline rallista jo sunnuntaina maikkarilla klo
14.15 14.45.
Linkit:
On Line tulokset:http://www.mantta.fi/yritykset/tenab/online.htm
Kilpailun sivut:http://www.valvolineralli.com
Osanottajat:http://www.mantta.fi/yritykset/tenab/v2003/031004l.htm
Sarjan sivut:http://www.akk-motorsport.fi/rallism/