Facebook Twitter Email Pinterest

Tristan Charpentier ja KMS Racing yhdessä kauden neljänteen kansainvälisen tason kilpailuun

04.07.2024 / KMS Racing -tiedotus

KMS Racing tuo Virossa ajettavan Delfi Rally Estonian lähtöviivalle ERC3-luokkaan Ford Fiesta Rally3:n, jota kuljettaa ranskalaislupaus Tristan Charpentier.

Tuusulalainen rallitiimi ja M-Sportin virallinen yhteistyökumppani Suomessa, KMS Racing, kilpailee tulevana viikonloppuna Virossa ajettavassa Delfi Rally Estoniassa. Tiimissä kilpaileva ranskalaiskuljettaja Tristan Charpentier ajaa ERC3-luokassa Ford Fiesta Rally3-autolla. Edellisessä rallin EM-sarjan osakilpailussa Ruotsissa Charpentier ajoi upeasti toiseksi vasta uransa toisessa sorarallissa nelivetoautolla.

Nuottia Charpentierille lukee Alexis Maillefert. Kovavauhtinen EM-osakilpailu on kaksikon ensimmäinen kilpailu Viron sorateillä.

-Olen luottavainen Viron kisan suhteen. Samalla koitamme valmistautua parhaimman mukaan Suomen MM-rallia varten. Viikonlopun kilpailu on myös ensimmäinen Alexiksen kanssa, joten totuttelussa varmaan menee hetki. Odotamme kuitenkin molemmat rallia, Charpentier kertoo.

23-vuotias kuljettaja ajoi uransa ensimmäisiin erikoiskoevoittoihin EM-tasolla kauden edellisessä kilpailussa, Royal Rally of Scandinaviassa, taistellen luokkavoitosta koko kilpailun ajan. Viroon kaksikko lähtee numerolla 26.

Delfi Rally Estonia ajetaan Otepään alueella Virossa 5.-7.7. Kilpailu sisältää 14 erikoiskoetta ja 187,64 erikoiskoekilometriä. Kilpailua voi seurata Rally.tv suoratoistopalvelun kautta sekä MTV Katsomo Plus -palvelun kautta.

Delfi Rally Estonian aikataulu

Perjantai 5.7. – 1,48 km

19:35 EK1 – Tartu Vald 1                1,48 km

Lauantai 6.7. – 117,90 km

08:04 EK2 – Raanitsa 1                  21,45 km

09:02 EK3 – Karaski 1                     11,97 km

10:50 EK4 – Raanitsa 2                  21,45 km

11:48 EK5 – Karaski 2                     11,97 km

14:08 EK6 – Kanepi 1                     10,04 km

15:31 EK7 – Maekula 1                  14,68 km

17:19 EK8 – Kanepi 2                     10,04 km

18:42 EK9 – Maekula 2                  14,68 km

20:00 EK10 – Elva Linn                   1,56 km

Sunnuntai 7.7. – 68,32 km

09:34 EK11 – Otepää 1                  12,85 km

10:35 EK12 – Kambja 1                  21,31 km

12:56 EK13 – Otepää 2                  12,85 km

15:05 EK14 – Kambja 2                  21,31 km

Kuva: @World

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 88 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 75 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 74 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 65 pistettä KoMoKe (R5)
5. Niclas Grönholm / Kristian Temonen 49 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa