Lauri Joona valmis keskisuomalaisten sorateiden valloitukseen – ”Jyväskylän tunnelma ja tiestö ovat omaa luokkaansa”
Lauri Joonalla on takana onnistunut testikisa ja edessä viides Jyväskylän MM-ralli.
Lauri Joonalla on menossa vuoden odotetuin kisaviikko, käynnistyyhän torstaina Suomen MM-ralli eli Secto Rally Finland. Viidenteen Sorateiden Grand Prix’iinsä starttaavan sastamalalaisen valmistautuminen kauden kohokohtaan on sujunut erittäin hyvin.
- Testikisana ajettu HYAcenter Ralli onnistui hyvin ja saatiin sieltä paras mahdollinen sijoitus. Voitto oli totta kai plussaa, mutta pääasia on, että ajollisesti kisa oli onnistunut. Kokeiltiin autoon muutamia säätöjä ja saatiin lopulta hyvä paketti kasaan ja oikea tuntuma autoon, kertoo Joona.
Lauri Joonalle Jyväskylän MM-ralli on aina ollut erityinen.
- Jyväskylässä fiilis on jotain käsittämätöntä ja tiestö on yksi maailman parhaista. Paras kisamuisto on varmastikin ensimmäinen kisa ja itse asiassa uran ensimmäinen MM-osakilpailustartti vuonna 2019. Osallistuttiin Määttäsen Markuksen kanssa etuvetoluokkaan ja todellakin vaan ajettiin kisa läpi. Lopputuloksissa oltiin luokan kolmantena ja pokkasin myös paras noviisikuski -palkinnon. Mutta olihan se hienoa ja kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Toinen ikimuistoinen hetki oli, kun vuonna 2022 voitettiin Tuukka Shemeikan kanssa WRC3-luokka, muistelee Joona.
Tänä vuonna uusia muistoja on mahdollista luoda 20 erikoiskokeen verran. Kisa alkaa torstaina Harjun erikoiskokeella. Perjantaina ajetaan yhdeksän ja lauantaina kuusi erikoiskoetta. Sunnuntaille kisaa jää vielä neljän erikoiskokeen verran. Reitti saa Joonalta paljon kiitosta.
- Tämän vuoden reitti on osittain aiemmilta vuosilta tuttu. Mukana on paljon legendaarisiapätkiä, mm. paluun tekevä ”oikea Ouninpohja”, jota en ole aiemmin ajanut. Sitä odotan innolla. Saarikas on tuttu junnuvuosilta, taisi olla ensimmäinen SM-kisa yli kymmenen vuotta sitten, jossa sen olen ajanut. Oikeastaan mukana on kaikki suosikit: Myhinpää, Ruuhimäki, Ouninpohja ja tottakai Päijälä, sitä odotan eniten. Siinä on kaikki, mitä hyvä erikoiskoe vaatii, luettelee Joona.
Lauri Joona ja kartturi Janni Hussi kilpailevat rallin MM-sarjan WRC2-luokassa TGS Motorsport -tiimin Skoda Fabia RS Rally2 -autolla. Luokan taso on ollut äärettömän kova ja tasainen. Jyväskylässä mukana on peräti 39 Rally2-luokiteltua autoa, näistä 31 kilpailee WRC2-luokan pisteistä.
- Jyväskylässä podium-sijoitus olisi kova, sinne on varmasti erittäin kova hinku monella kuskilla. Helpolla sinne ei pääse, kun katsoo osallistujalistaa, mutta nyt siihen on hyvät edellytykset. On hyvät testikilometrit takana, auto tuntuu hyvältä ja yhteistyö toimii. Rentoja vetoja lähdetään vetämään ilman isoja paineita, linjaa Lauri Joona.
Suomen MM-ralli, 1.-4.8.2024
Ilmoittautuneet: https://tinyurl.com/mrx2d33w
Aikataulu ja tulosseuranta: https://www.wrc.com/en/wrcplus/live-timing/
Kuva: Merita Mäkinen