Facebook Twitter Email Pinterest

Aatu Hakalehto ylivoimainen ykkönen Kuopiossa

19.01.2025 / Aatu Hakalehdon tiedotus

Aatu Hakalehdon rallikausi sai täydellisen alun, kun hämeenlinnalainen ajoi luokkavoittoon Kuopion SM-rallissa.

Ja millä tavalla tuo voitto tulikaan! Täksi kaudeksi SM3-luokkaan vaihtanut Aatu Hakalehto ja kartturi Joonas Ojala olivat kauden avauksessa täysin ylivoimaisia ja veivät nimiinsä yhtä vaille kaikki erikoiskokeet. Kun yhteistyö kabiinissa toimii, kalusto on kunnossa ja luottamus omaan tekemiseen on vahva, on jälki sen mukaista.

- Mä tiesin että mä pystyn tähän ja nyt mä pystyn näyttämään sen, totesi Hakalehto kolmannen erikoiskokeen maalihaastattelussa.

Hakalehto ja Ojala hallitsivat kisaa lähdöstä maaliin. Kaksikko aloitti vahvasti ja kasvatti johtoaan joka erikoiskokeella. Päivähuoltoon tullessa ero seuraavaan oli jo lähes puoli minuuttia ja toisella lenkillä ero vielä kasvoi. Ei edes viimeisen erikoiskokeen varmistelukaan tuonut kilpakumppaneita juurikaan lähemmäksi. Lopputuloksissa voittomarginaali toiseksi ajaneeseen Joni Korhoseen oli 41,2 sekuntia. Luokan kolmanneksi ajoi Raoul Dahlqvist

- Aika lailla täydellinen kisa alusta loppuun. Välillä tuntui, että pystyisin vielä kiristämään vauhtia, mutta ei tarvinnut. Superhyvä fiilis viikonlopusta ja innolla odotan jo ensimmäistä Tunturia, kertoi hymyilevä Hakalehto viitaten jo seuraavaan SM-osakilpailuun Rovaniemellä.

- Kova työ palkitaan ja nyt on kiitettävä suuresti kaikkia taustajoukkoja. Iso kiitos tiimille ja kaikille, ketkä ovat mukana ja tukemassa!

Voiton myötä Hakalehto on kärjessä SM3-luokan SM-pisteissä. Seuraavaksi on vuorossa legendaarinen Tunturiralli eli Arctic Lapland Rally tammi-helmikuun vaihteessa.

Lopputulokset / SM3-luokka 

1. Aatu Hakalehto - Joonas Ojala, Ford Fiesta Rally4, 52:21,2
2. Joni Korhonen, Peugeot 208 Rally4, +41,2
3. Raoul Dahlqvist, Ford Fiesta Rally4, +2:29,3
4. Verneri Aallontie, Ford Fiesta Rally4, +3:14,7
5. Can Alakoc, Renault Clio RS, +3:17,2

 

Pisteet / SM3-luokka, 1/7 osakilpailua

1. Aatu Hakalehto 25
2. Joni Korhonen 18
3. Raoul Dahlqvist 15 
4. Verneri Aallontie 12
5. Tuomas Huikuri 10

Kuva: Merita Mäkinen

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa