Mikko Eskelisellä huikea trilleri Jari-Matti Latvalaa vastaan Tunturirallissa - Jännitysnäytelmä huipentui viimeisen erikoiskokeen lumimyrskyssä
Vuonna 2008 ralliuransa ensimmäisen Arctic Lapland Rallin ajanut jyväskyläläinen Mikko Eskelinen, 52, ja hänen petäjävetinen luottokartanlukija Arto Kapanen, 61, ajoivat Napapiirillä yhden yhteisen rallitaipaleensa parhaimman kilpailun; Vuonna 2012 alkanut yhteistyö palkittiin nyt WRC-luokan hopeasijalla ja yleiskilpailun seitsemänneksi nopeimmalla suorituksella.
Eskelisen 19. ja Kapasen jo 28. ns. Tunturiralli sen juhlallisessa 60-vuotisessa historiassa sisälti 13 pikataivalta ja yhteensä 215,34 erikoiskoekilometriä, jonka aikana Ford Fiesta RS WRC autolla ajanut kaksikko kävi tiukkaa sekuntitaistelua Toyota Gazoo Racingin tiimipäällikkö Jari-Matti Latvalaa ja hänen kartanlukijaa Janni Hussia vastaan.
Ensimmäisenä kilpailupäivänä kolmantena autona reitillä ajanut Eskelinen saapui rallin yötauolle 12,9 sekuntia Latvalan edellä. Kuitenkin toisena kilpailupäivänä Historic EM-rallisarjaan valmistautuva tuurilainen onnistui kutistamaan eron 3,3 sekunniksi kunnes Toyota Celica Turbo 4WD autonsa teknisten murheiden myötä taipui lopulta 26,8 sekuntia kouvolalaisen Dynamo Teamin rallipapoille.
- Olihan se suuri elämys päästä ensiksi seuraamaan rallin kaksinkertaisen Maailmanmestarin Kalle Rovanperän ja Jari-Matti Latvalan jälkiä ja sitten toisena kilpailupäivänä päästä piirtämään meidän omat piikkipyörän jäljet heille seurattavaksi. Ensimmäinen päivä meni puhtaasti tietä pitkin, kunnes sitten toisena kilpailupäivänä aura-auton rooli oli myrkkyä; Kolmesti spinnattiin ja kunnolla halattiin lumipenkkoja. Onneksi ei kuitenkaan jääty kiinni ja päästiin maaliin, Eskelinen kertoo.
- Viimeinen Sarriojärven toiseen kertaan ajettu 32 kilometrin erikoiskoe oli vuonna 2008 alkaneen ralliurani ehdottomasti vaikein. Jari-Matti Latvala hiillosti sekunttien päässä takana ja edessä häämötti lumimyrsky, joka muutti pikataipaleen sellaiseksi, että niin minulla, Latvalalla kuin Rovanperällä meni kaksi minuuttia kauemmin ajaa sama erikoiskoe kuin ensimmäisellä ajokerralla. Lisäksi kun vielä spinnattiin ja oltiin jäädä lumipenkkaan kiinni niin maalissa olin varma, että Latvala tuli ohi. Kuitenkin kun hän myös kärsi lumisista olosuhteista niin todella tyytyväisiä voimme olla WRC-luokan hopeasijaan ja yleiskilpailun seitsemänneksi nopeimpaan suoritukseen, rallikonkari jatkaa.
Juhlallinen 60-vuotias Tunturiralli oli myös yleiskilpailun osalta huikea jännitysnäytelmä nuoren laukaalaisen Tuukka Kauppisen, 18, ja pieksämäkeläisen rallin Suomenmestari Esapekka Lapin, 34, välillä. Ennen toisen kilpailupäivän Sarriojärven ensimmäiseen kertaan ajettua erikoiskoetta Kauppinen johti Lappia neljällä sekunnilla. Kuitenkin kun Lappi ajoi yhden risteyksen pitkäksi niin Kauppinen pääsi juhlimaan Arctic Lapland Rallin voittoa kilpailun historian nuorimpana voittajana. Kalle Rovanperä ajoi rallin Rallin MM-sarjan uudella renkaalla, jossa on huomattavasti lyhyempi nasta verrattuna Rallin SM-sarjassa käytettäviin rallirenkaisiin. Koko pitkän kilpailun ajan pidon puutteesta valitellut Rovanperä jäi lopulta Kauppisen vauhdista 11,5 sekuntia.
Lopputulokset 60. Arctic Lapland Rally 2025, Rovaniemi, Yleiskilpailu: Top-3:
1. Tuukka Kauppinen & Sebastian Virtanen, Toyota GR Yaris Rally2, 1:52:16,4
2. Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota Yaris Rally1, +11,5s (WRC-luokan 1.)
3. Esapekka Lappi & Enni Mälkönen, Skoda Fabia R5 EVO, +38,1s
---
7. Mikko Eskelinen & Arto Kapanen, Ford Fiesta RS WRC, +4:41,8s (WRC-luokan 2.)
8. Jari-Matti Latvala & Janni Hussi, Toyota Celica Turbo 4WD, +5:08,6s (WRC-luokan 3.)
Kuva: Henri Vuorinen