Facebook Twitter Email Pinterest

Hakalehdolle kokemuskilometrejä Tunturirallista

02.02.2025 / Aatu Hakalehdon tiedotus

Aatu Hakalehdon ensiesiintyminen Arctic Lapland Rallyssä päättyi nelossijaan.

60. Arctic Lapland Rally oli Aatu Hakalehdolle ensimmäinen arktinen ralliseikkailu. Tammikuussa kauden ensimmäisen SM-osakilpailun SM3-luokan voittoon ajanut Hakalehto asetti tavoitteet varsin realistisesti haastavana tunnettuun kaksipäiväiseen ralliin.

- Lähdemme ajamaan kovaa, mutta järkevästi. On tärkeää, että päästään kisa läpi ja saadaan kerrytettyä kokemusta tällaisesta kisasta. Ja pitää myös ajatella sarjapisteitä, ne ovat tärkeitä koko kautta ajatellen, kertoi Hakalehto ennen kisan alkua.

Järkevä kisataktiikka osoittautui hyväksi ja perjantaina ajettujen erikoiskokeiden jälkeen Hakalehto ja kartturi Joonas Ojala olivat hyvissä asemissa luokan kakkosena.

- Perjantaipäivän tehtävä oli jättää mahdollisimman paljon tuoretta pyörää lauantaille. Onnistuttiin siinä hyvin ja pysyimme hyvin kärjen tuntumassa, summasi Hakalehto.

Lauantaiaamu ei sitten alkanut ihan toivotulla tavalla, kun auton tekniikka petti heti ensimmäisellä erikoiskokeella.

- Heti ensimmäisellä pätkällä jouduimme pysähtymään ja korjailemaan autoa, kun korkeapainepumpun liitin oli viallinen. Siinä menetettiin yli 18 minuuttia, mutta onneksi pääsimme jatkamaan kilpailua. Tietysti harmittaa, sillä voittotaistelussa olisimme olleet vahvoilla, mutta tämä kuuluu autourheiluun.

Lauantain kisataktiikka muuttui siis voittokamppailusta kokemuskilometrien keräämiseen. Mäntyvaaran päivähuollon jälkeen meno oli jälleen vauhdikasta, ja kaksikolle kirjattiin kahdet luokkapohjat lauantailta. Loppusijoitus oli luokan neljäs.

- Vauhti oli hyvää ja saatiin vietyä virheittä koko kisan läpi. Saimme myös tärkeää oppia ja kokemusta, ja pisteitäkin saatiin kerättyä hyvä määrä. Ihan mahtavaa, että pääsimme osallistumaan tähän kisaan. Iso kiitos kaikille sen mahdollistaneille!

Tunturirallin haastavuudesta kertoo se, että SM3-luokkaan startanneista 10 autokunnasta vain neljä selvisi maaliin ja aikaerot olivat erittäin suuret. Luokan voittoon ajoi Joni KorhonenVili Hakala oli toinen ja Niko Kalmi kolmas. Kun kisassa oli jaossa korotetut pisteet, kasvoi pistepotti varsin mukavasti myös nelossijasta. SM-pisteissä Korhonen siirtyi kärkeen ja Aatu Hakalehto on toisena. Seuraavat pisteet ovat jaossa kuukauden päästä Savonlinnassa.

60. Arctic Lapland Rally
Lopputulokset / SM3-luokka,  

1. Joni Korhonen, Peugeot 208, 2:07:33,7
2. Vili Hakala, Ford Fiesta Rally4, +9:46,6
3. Niko Kalmi,  Ford Fiesta Rally4, +13:22,0
4. Aatu Hakalehto - Joonas Ojala, Ford Fiesta Rally4, +18:25,6 

 

Pisteet / SM3-luokka, 2/7 osakilpailua

1. Joni Korhonen 52
2. Aatu Hakalehto 41

3. Vili Hakala 25
4. Niko Kalmi 20
5. Raoul Dahlqvist 15 

Kuva: Merita Mäkinen

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa