Facebook Twitter Email Pinterest

Jukka Ketomäki

23.01.2003 / Jukka Ketomäki

Ensi viikonvaihteessa käynnistyvät SM ja EM sarjat Rovaniemeltä Arctic Lapland Rallylla. Pakkanen, pimeässä ajettavat erikoiskokeet, lapin luonto ja korkeat lumikinokset tekevät siitä poikkeuksellisen rallin, jossa vain parhaat menestyvät. Kaksipäiväinen kansainvälinen tapahtuma on Suomen ja Euroopan-mestaruussarjojen ensimmäinen osakilpailu, joka käynnistyy perjantaina 24. Tammikuuta kuudella erikoiskokeella ja jatkuu lauantaina yhdeksällä pikataipaleella.

Kilpailu ajetaan Rovaniemen ympäristössä, erikoiskokeitten sijaitessa sen ja Kemijärven välimaastossa. Kilpailussa ajetaan yhteensä 15 erikoiskoetta, joista suurin osa kaasutellaan vain kertaalleen. Isossa N-ryhmässä kilpailee lähes 40 paria Jukka Ketomäen ja Jani Laaksosen lähtiessä reitille lähtönumerolla 9. Yhteensä mukana Arctic Lapland Rallyssa on 165 autokuntaa, joiden mukana mm. formula ykkösten kaksinkertainen Maailmanmestari Mika Häkki-nen.

Auto on kunnossa, kausi voi alkaa

Kaudella 2003 Jukka Ketomäen on tarkoitus laajentaa ohjelmaansa ja ajaa sekä, kotimaassa, että ulkomailla. Kalen-teri käsittää tällä hetkellä kaksi MM-rallia ja kotoisen SM- sarjamme. MM-rallit ovat naapurimaassa ajettava ruotsin ralli ja kotimaassa elokuun alussa järjestettävä jyväskylän MM-ralli Lisäksi neuvotteluja käydään muista ulkomai-sista kilpailuista, mutta niiden osalta neuvottelut ovat kesken ja lopulliset päätökset tekemättä.

Mitsubishi Ralliart Finland kilpailee N-ryhmässä kahden autokunnan voimin. Mestari Juha Salon lisäksi maahan-tuojan joukkueessa ajaa Jukka Ketomäki, joka Salon tavoin on saalistanut ensimmäisen Suomen mestaruutensa nuorten, enintään 27-vuotiaiden kuljettajien sarjasta.

Viime vuonna Ketomäellä oli pitkään ote mitalista, johtihan hän ison N-ryhmän mestaruussarjaa ennen kahta vii-meistä osakilpailua, mutta keskeytykset ratkaisukisoissa pudottivat Ketomäen tykkänään mitaleilta.

- Uuteen kauteen lähden sellaisella mielellä, että asioiden pitäisi sujua paremmin kuin edellisen sarjan lopussa, hän aloittaa.

Talvitauon Ketomäki on hyödyntänyt erinomaisesti. Jo viime talvena Mitsubishin Evo 7:llä kilpaillut kuljettaja on testannut autoaan ja paneutunut sen voimansiirron sielunelämään.

- Olemme tehneet pieniä alustamuutoksia, kun autoa on kokeiltu monenlaisilla teillä. Lisäksi olemme päässeet sisäl-le aktiivilukon toimintaan. Olen opetellun ajamaan ralliautoa keula edellä Ketomäki kuvailee sopeutumistaan au-tonsa vaatimaan ajotyyliin.

Vaikka Ketomäellä ei olekaan vielä ensimmäistäkään mitalia yleisen luokan SM-sarjasta, hän ei lähde tavoittele-maan "jäännöspaikkoja".

- Mestaruus! Pakko siitä on lähteä, hän ilmoittaa tavoitteensa.

- SM-sarjan ensimmäisenä osakilpailuna Arctic Rally on helpompi avaus kuin tavallinen lyhyt kisa, koska kahdek-san EK:n kisassa ei voi hakea tuntumaa. Tosin aina pitäisi olla vauhdillisesti heti kärppänä, Ketomäki vertailee. Ketomäki aloittaa kautensa uusvanhan kartanlukijan kanssa. Jani Laaksonen vastaa nuottien luvusta ainakin Arctic Rallyssa ja Ruotsin MM-osakilpailussa, kun aikaisemmin konttoritöitä hoitaneen Jarkko Alasen on mahdotonta ir-rottautua normaalista arkirutiinistaan.

Arctic Lapland Rally 2003

Kilpailun status: Suomen ja FIA:n Euroopan-mestaruussarjojen osakilpailu
Reitin kokonaispituus : 732,96 km.
Erikoiskokeiden pituus : 257,86 km
Erikoiskokeita : 15 kpl
Palkintopalli 2002 :
Yleiskilpailu : 1. Juuso Pykälistö, 2. Jussi Välimäki, 3. Ari Vihavainen
Iso N-ryhmä : 1. Jouko Puhakka, 2. Jouni Ampuja, 3. Jukka Ketomäki


Kuljettaja - Jukka Ketomäki

Ylistarolainen 26-vuotias opiskelija Jukka Ketomäki on aloittanut ralliautoilun vuonna 1997, jonka jälkeen menes-tystä on kertynyt melkoisesti ralleista ja sprinteistä. Jukka on noussut parin viime kauden aikana kotimaisen ralliau-toilun huipulle. Nuorten SM-kullan jälkeen, Jukka on antanut vahvoja näyttöjä, niin Jyväskylän MM-rallissa kuin rallin SM -sarjassakin.

Tuloksista kruununa on vuoden 2000 nuorten Suomenmestaruus. Mestaruus oli lähellä isossa N-ryhmässä, myös kaudella 2002, mutta ongelmat ja voisi jopa sanoa, että epäonni pudotti Jukan lopulta sarjan viitoseksi loppukauden keskeytysten myötä.

Syntymäaika:13. 6. 1976
Asuinpaikka:Ylistaro
Siviilisääty: poikamies
Koulutus:ylioppilas
Ammatti: autoalan insinööriopiskelija ralliautoilija, kaivinkoneenkuljettaja
Seura: AL-Härmä.
Harrastukset: lenkkeily, rullaluistelu, hiihto

Ralliautot:
Ford Escort RS 1600 r,F
Opel Astra Gsi r,n
Mitsubishi Lancer Evo 4 r,N
Mitsubishi Lancer Evo 7 r,N

·Jukka säväytti heti B-junioreissa, ajaessaan alitehoisella Ford Escort 1600:laan ja voittamalla sillä yleiskilpai-lun monta kertaa.
·Vuoden 2000 aikana Jukka kuului Pohjanmaan alueen rallivalmennusryhmään, jossa ohjaajana toimi mm. Timo Hantunen.
·AKK:n rallivalmennennusryhmässä ja Ilkka Kivimäen opastuksessa Jukka on kuulunut vuodesta 2001 lähtien.
·Jukka sai nimityksen Mitsubishin maahantuojan Team Mitsubishi Ralliart Finlandin jäseneksi 2002 kesällä.


Jukka Ketomäki Rally Team

Lähde:
Mitsubishi Ralliart Finland

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 113 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 93 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 65 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa