Aki Teiskonen
SM kauden avauksessa Lapin lumilla kisan ensikertalainen Aki
Teiskonen onnistui kohtuullisesti sijoittumalla pienessä N ryhmässä
pisteille. Rallin ensimmäiselle kilpailupäivälle osuivat pahimmat
ja eniten aikaa vieneet ongelmat. Pysähtyminen moottorin
kuumenemisen vuoksi erikoiskokeella sekä jumittuminen
kanssakilpailijan nostattamaan lumipölyyn veivät aikaa useita
minuutteja. Vielä kun päivän päätteeksi äkillisesti kesken
erikoiskokeen suorittamisen alkanut lumimyräkkä vei näkyvyyden,
mahdollisuudet ihan terävimpään kärkeen olivat menneet. Kuuden
ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen Aki oli sijalla 19.
Kilpailun toisena päivänä Aki päätti aloittaa nousun pisteille. Ajo
sujui ilman murheita, vaikka reitillä liikkuneista poroista olikin
jonkin verran haittaa. Muutama penkanpöllytyskin mahtui ohjelmaan,
mutta niillä ei ollut vaikutusta lopputulokseen. Päättäväinen
ajaminen toi tullessaan mukavan sijoituksen. Aki pääsi kärki
kymmenikköön nousten lopulta sijalle 8. Tulosta on pidettävä
erinomaisena huomioiden sen, että Aki oli uransa ensimmäistä kertaa
uudella etuvetoisella autollaan nuotitettavassa rallissa.
Akin kausi jatkuu Lapuan SM Rallissa 20.2.2003.
Pidempi kertomus Lapin seikkailusta osoitteesta
http://www.koskeloteiskonen.com/teiskonen/uutiset030127.htm
Teksti: Harri Savolainen
Teiskonen tiedotus