Facebook Twitter Email Pinterest

Aki Teiskonen

28.01.2003 / Aki Teiskonen

SM kauden avauksessa Lapin lumilla kisan ensikertalainen Aki Teiskonen onnistui kohtuullisesti sijoittumalla pienessä N ryhmässä pisteille. Rallin ensimmäiselle kilpailupäivälle osuivat pahimmat ja eniten aikaa vieneet ongelmat. Pysähtyminen moottorin kuumenemisen vuoksi erikoiskokeella sekä jumittuminen kanssakilpailijan nostattamaan lumipölyyn veivät aikaa useita minuutteja. Vielä kun päivän päätteeksi äkillisesti kesken erikoiskokeen suorittamisen alkanut lumimyräkkä vei näkyvyyden, mahdollisuudet ihan terävimpään kärkeen olivat menneet. Kuuden ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen Aki oli sijalla 19.

Kilpailun toisena päivänä Aki päätti aloittaa nousun pisteille. Ajo sujui ilman murheita, vaikka reitillä liikkuneista poroista olikin jonkin verran haittaa. Muutama penkanpöllytyskin mahtui ohjelmaan, mutta niillä ei ollut vaikutusta lopputulokseen. Päättäväinen ajaminen toi tullessaan mukavan sijoituksen. Aki pääsi kärki kymmenikköön nousten lopulta sijalle 8. Tulosta on pidettävä erinomaisena huomioiden sen, että Aki oli uransa ensimmäistä kertaa uudella etuvetoisella autollaan nuotitettavassa rallissa.

Akin kausi jatkuu Lapuan SM Rallissa 20.2.2003.

Pidempi kertomus Lapin seikkailusta osoitteesta http://www.koskeloteiskonen.com/teiskonen/uutiset030127.htm

Teksti: Harri Savolainen
Teiskonen tiedotus

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa