Aki Teiskonen
Lapuan SM-ralliin starttasimme hyvin valmistautuneina. Kaikki
voitava auton huollon ja muiden kisa valmistelujen suhteen oli
tehty. Edessämme oli meille täysin uusi kilpailu sekä uuden
tyyppinen tiestö. Lähdimme matkaan ilman suorituspaineita tekemään
omaa hyvää ajoa.
Kolme kuudesta erikoiskokeesta onnistui tyydyttävästi.
Ensimmäiselle erikoiskokeelle lähdettäessä tunnelma oli hyvä, mutta
ajaminen ei sujunut niin kuin olin odottanut. Ajossani oli arkuutta
ja hieman yli yrittämistä. Jäimme heti kisan kärki vauhdista, eikä
meno parantunut kuin ajoittain kilpailun aikana. Vähäinen
kokemukseni nuotitettavissa kilpailuissa tuli esille. Luottamus
nuottiin ja ajamiseen ei ollut kohdallaan. Nuotissa ei
varsinaisesti ole mitään vikaa, kuljettaja ei vaan ajanut aina
niiden vaatimalla nopeudella. Näistä syistä johtuen ei voinut
odottaa hyvää sijoitusta, sillä vauhti oli kerta kaikkiaan
kateissa. Viimeisestä pistesijasta jäimme harmittavat 12 sekuntia,
mutta tälläistä tämä on!
Onneksi päiväämme mahtui myös valoisia hetkiä. Ajoimme
erikoiskokeille kaksi, viisi ja kuusi meitä tyydyttävän tuloksen.
Näillä pätkillä jäimme luokan nopeimmalle noin 5-10 sekuntia.
Totesimme ettemme ole kovinkaan kaukana huippuvauhdista, kunhan
saamme kaikki pienet asiat toimimaan. Kisan aikana emme kärsineet
pito ongelmista onnistuneiden rengasvalintojen vuoksi.
Uran toinen startti nuotitettavassa rallissa toi lisää arvokkaita
kokemuksia, joista on otettava opiksi. Luokkamme on niin
kovatasoinen, ettei ole varaa antaa yhtään tasoitusta millään
osa-alueella muuten jää pisteet saamatta.
Kymmenes tila SM pisteissä takaa hyvän lähtönumeron talvikauden
päätöskisaan.
Seuraavan kerran ajamme Mikkelissä 14-15. maaliskuuta talvikauden
viimeisen kilpailun. Ennen sitä on paljon tekemistä, jotta
pystyisimme siellä parempaan vauhtiin. Auto huolletaan heti
alkuviikosta ja toiveissa on aloittaa testaaminen vielä ensiviikon
aikana. Pyrimme tekemään 4-5 treeni päivää ennen Mikkeliä ja niiden
myötä löytämään varmuutta ajamiseen.
Kuvia http://www.koskeloteiskonen.com/teiskonen/galleria2003.htm
Teksti: Harri Savolainen, Teiskonen tiedostus