Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Vuorela

19.03.2003 / Juha Vuorela

Vuorelalla väärät rengasvalinnat ja ulosajo murheena Mikkelissä

Juha Vuorelan ja Markus Nousiaisen kilpailu talvikauden päätöksessä SM-rallissa Mikkelissä päättyi ison n-ryhmän 13 sijalle. Eroa luokan voittaneeseen Juha Saloon tuli kaksi minuuttia.

Juha Vuorela ajoi Rallyrent Europen Mitsubishi Lancer Evo 7 autolla yhden päivän testin ennen Mikkelin kilpailua, joten valmistautuminen oli kunnossa. Juhan ja Markuksen kilpailu alkoi kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella ilman suurempia virheitä, vaikka kuljettaja sätti itseään yhdestä asiasta. - Tehtiin väärä rengas valinta kahdelle ekalle ek:lle, Vuorela ilmoitti. Erikoiskokeet 3-5 menivät ilman murheita, mutta viimeisellä peli haukkasi hiukan hankeen. - Penkassa ei aikaa paljon mennyt, mutta lunta oli lasilla ja ennen kun päästiin taas vauhtiin oli aikaa mennyt varmaan 20 sekuntia, arvioi Juha. - Paljon oli jo parempaa kuin Lapualla, tuumaa hän.

Juha kehuu kovasti autoaan. - Autossa ei ole mitään. Se on hieno tuote. Nyt olisi saatava määrätyt asiat kesäksi kuntoon ajossa ja sitten mennään, lupaa längelmäkeläinen Juha Vuorela.

Teksti:
Juha Vuorela Rally Team
Tiedotus Vesa Rauhala

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa