SM-Uusikaupunki Ralli: Vähämikolla vielä monta haastajaa
Pikku a:ssa sarjaa johtaa VW Golfilla Janne Vähämiko, mutta hänellä on kannoillaan montakin kirittäjää. Kun pisteistä jätetään yksi kisa laskematta, on tilanne todella tasainen. Vähämikolla on pisteitä kaikista osakilpailuista, kun muilla on vähennettäväksi nollakisa. Vähämikolla on myös kotikisan paineet:
- Minulla näistä kotikisoista on ollut ääripään kokemuksia. Toissavuosi meni pipariksi, kun piti kavereiden edessä yrittää liikkaa. Viime vuonna oli järki mukana ja kisa meni hyvin, joten kyllä sitä pystyy jotain oppimaankin. Tänä vuonna lähdetään taas vain ajamaan kisaa sen enempää ajattelematta pistejohtoa tai kavereita reitin varrella, hän ilmoittaa. Vähämikon tiimi on laittanut autoa huolella ja lisäpotkuakin on löytynyt:
- Ajoin testiä viikonvaihteessa ja auto tuntui tosi hyvältä. Tehoa löytyi koneesta hieman lisää, alusta on käyty läpi ja yritetty varmistaa että tekniikka toimii kotitantereella, Janne kertoo. Vähämikon tiimi tekee hyvää työtä myös promootiopuolella ja SM-Uusikaupunkiralliin panostetaan erityisesti:
- Meillä on iso vierastilaisuus, jota varten on tehty töitä kovasti joten ei tämä pelkää ajamista ole, hän muistuttaa.
- Siitähän ne paineetkin tahtoo syntyä, että esiintyisi edukseen omille yhteistyökumppaneille, hän miettii. Vähämikon kintereillä SM-pisteissä ovat Sami Vatanen, Tomi Tukiainen ja Henri Tuomisto joten minkään värisiä mitaleita ei ole vielä jaettu.