Juha Salo
Ison N-ryhmän peli tiukkaa
Kauden toiseksi viimeinen SM-ralli Uudessakaupungissa oli ison N- ryhmän osalta sekuntitaistelua. Mestaruutta puolustava Juha Salo lähti kartturinsa Mika Stenbergin kanssa varsinaissuomalaisille rallipoluille tavoittelemaan Hannu Hotasen johtoasemaa.
Rengasrikko kisan puolivälissä haittasi Salon menoa ja jätti karkkilalaisen niukasti toiseksi. N-ryhmän mestaruus ratkeaa vasta viimeisessä osakilpailussa.
Uudenkaupungin ralli käynnistyi parilta Salo-Stenberg tarkkaillen. Asfaltilla ajettu avauspätkä ja kisan kakkoserikoiskoe kirjattiin Salon kanssa mestaruudesta taistelevalle Hotaselle. Pohja- aikojen makuun Salo ja Stenberg pääsivät kolmannella pätkällä, jossa myös ryhmän johtopaikka vaihtui karkkilalaiskaksikon nimiin.
Neljännen, liki 18-kilometrisen ek:n alku sujui Salolta vauhdikkaasti ja Mitsubishi Ralliart -kuljettaja oli ottamassa tukevampaa otetta ykköstilasta. Kahdeksaa kilometriä ennen pätkän maalia tapahtunut rengasrikko muutti rallin suunnan Salon osalta.
- Hyvässä kyydissä oltiin. Risteyksessä ojan reunalla oli teräväsärmäinen kivi. Huonolla tuurilla rengas osui siihen juuri oikeassa kulmassa ja viilsi renkaan rikki. Loppukilometrit tultiin pelkällä vanteella. 20 sekuntia jäätiin pohjista, mutta onneksi auto pysyi ehjänä, Salo harmitteli takaiskua.
Salo ja Stenberg lähtivät kuitenkin taistelumielellä kisan loppukierrokselle - Hotasen 19,6 sekunnin johto oli kiinniotettavissa. Kaksikko raivosikin reitillä riehakkaasti. Neljän viimeistä erikoiskoetta olivat täysin Salon ja Stenbergin käsialaa. Pohja-ajat veivät parivaljakon sekunti sekunnilta lähemmäksi kärkeä, mutta kiri ei riittänyt. Hotasen johtopaikka jäi 4,9 sekunnin päähän. Jukka Ketomäki taisteli kolmannelle palkintosijalle.
- Taistelemaan lähdettiin, mutta ei ihan saatu Hotasta kiinni. Pettynyt ei kuitenkaan kisaan voi olla. Viisi pohja-aikaa on sentään jotain. Ei tarvitse hävetä. Auto kulki hienosti. Mutta jos oikein alkaisi jossitella niin, jos oltaisiin ajettu kakkospätkä vähemmän varovaisesti, voitto olisi ehkä nyt meillä, Salo mietti kisan päätyttyä.
Kauden päättävässä Riihimäen kaksipäiväisessä osakilpailussa (4.-5.10.) Juha Salo ja Hannu Hotanen ajavat mies miestä vastaan mestaruudesta. Kumpi sijoittuu paremmille pisteille pokkaa kauden päätteeksi kultaisen mitalin.