Facebook Twitter Email Pinterest

Aki Teiskonen

25.09.2003 / Aki Teiskonen

Kuluvan vuoden ehdottomiin yllättäjiin SM-sarjassa kuuluva Aki Teiskonen ottaa urallaan vastaan uuden haasteen. Aki ajaa Englannissa TRACKROD RALLY YORKSHIRE kisan 27-28.9.2003.

Ralli on Englannin PIRELLI BRITISH RALLY CHAMPIONSHIP sarjan toiseksi viimeinen osakilpailu. Ajokiksi Akille tulee ASQUITH AUTOSPORT ralliteamin Citroen Saxo KitCar. Hiljattain valmistunut sopimus kattaa ensi vaiheessa ainoastaan yhden kilpailun.

- Taustajoukkoni tekivät melkoisen työn ja tarjosivat minulle tilaisuuden ajaa Englannissa. Lähden matkaan ilman ennakkopaineita, pyrin ajamaan kisan maaliin. Vuoden kuluessa hankkimastani kilpailukokemuksesta ulkomailta on nyt tuntuvaa hyötyä, en joudu lähtemään ihan keltanokkana vieraisiin ympyröihin. Ajaminen Englannissa tulee olemaan varsin mielenkiintoista ja varsinkin kun pääsen kunnon kilpurin rattiin. Asquitin talli on maineeltaan ammattitaitoinen ja on tarjonnut nuorille kuljettajille mahdollisuuden ajaa hyvillä autoilla rallia, iloitsee Aki.

- Ajan SM-sarjan viimeisen rallin ja tavoittelen loppupisteissä hopea sijaa. Sen jälkeen on aika tehdä päätöksiä ensi kaudesta, mutta vielä pitää selvitellä moninaisia juttuja ennen kuin päästään siihen vaiheeseen, Aki valottaa suunnitelmiaan.

Akin nopea urakehitys ja menestys ovat herättäneet mielenkiintoa kauden aikana. Nopea nousu pienen N-ryhmän kärkikuljettajien joukkoon on osoitus nuorukaisen kyvyistä kuljettajana ja auton säätäjänä.

- Mielestäni nuorten kuljettajien tulisi pyrkiä ajamaan ulkomaille mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Kilpaileminen kotimaan ulkopuolella erilaisilla alustoilla opettaa ja tuo ajamiseen uusia ulottuvuuksia. Kotimaan sarjat ovat todella kovia ja haastavia, mutta eivät nauti mediassa sitä arvostusta, joka niille kuuluisi. Nämä reissut eivät koskaan mene hukkaan, tuumailee Aki.

Uudenkaupungin rallin menestyksen myötä nousu pistetaulukon kolmannelle sijalle antaa Akille kovan motivaation kauden viimeiseen ralliin Riihimäellä. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan uutisia Englannista ja päätöksiä ensi vuoden ohjelmasta

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 138 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 113 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 78 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. SM Ralli, Kuopio
     2. 31.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 13.-14.6. SM Ralli, Kouvola
     6. 22.-23.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa