Facebook Twitter Email Pinterest

Jukka Ketomäki

17.03.2004 /

Keväisen kirkkaassa Mikkelissä ajettu talvikauden päätösralli ajettiin 13.3
hienossa talvisäässä, jossa lunta, jäätä ja auringonpaistetta riitti. N-ryhmän
kärkikamppailu käytiin jälleen kolmikon Ketomäki, Ketomaa ja Salo kesken.
Heräämisen merkkejä osoittivat myös hallitseva mestari Hannu Hotanen ja luokkaa
vaihtanut Kaj Kuistila.

Kilpailu alkoi tasaisissa merkeissä Ketomaan ajaessa pohjat kymmenyksen erolla
Ketomäkeen, Mitsubishia luotsaava Ylistarolainen kertoo aloituksesta. - Mentiin
yksi risteys lievästi pitkäksi ja menetimme siinä aikaa. Kakkosella alkoi Salo
kirstää tahtiaan ajaen pohjat kaikille taukoa edeltäville erikoiskokeille.
Ketomäen osalta kolmas ja neljäs erikoiskoe sujuivat mallikkaasti tuottaen
toiset sijat tilastoon. - Me otimme lumirenkaan avauspätkille, muiden lähtiessä
jääkelin pyörällä liikkeelle. Ykkösellä renkaat toimivat hienosti, mutta
kakkosen lopussa ne alkoivat väsähtää lämpöisessä kelissä, Jukka kertoo. -
Autosta oli mennyt avauspätkillä kannentiiviste, joten loppupätkät pitäisi
tarkkailla lämpömittaria ja lisätä vettä jäähdyttäjään pätkien välissä,
Ketomäelle nuotteja lukeva Alanen kertoo. Tauolle tultaessa Salo johti,
Ketomäen ja vaihdelaattikkomurheista kärsineen Ketomaan peesatessa häntä
iskuetäisyydellä.


Taukotilanne-SM VAAKUNA-RALLI / 4 EK:n jälkeen

ero 1.een ero edell.
1.( 2) Sebastian Lindholm 33.22;3
2.( 1) Jouni Ampuja 0.26;6 0.26;6
3.( 12) Juha Salo N3 1.29;3 1.02;7
4.( 6) Jari Latvala 1.33;7 0.04;4
5.( 4) Juuso Pykälistö 1.34;2 0.00;5
6.( 7) Jukka Ketomäki N3 1.46;4 0.12;2
7.( 8) Jari Ketomaa N3 2.00;1 0.13;7
8.( 5) Heikki Westerlund 2.05;9 0.05;8
9.( 19) Hannu Hotanen N3 2.06;4 0.00;5
10.( 9) Marko Kakko N3 2.25;5 0.19;1


Loput kaksi erikoiskoetta ajettiin samoissa merkeissä, kuin taukoa edeltäneet
neljä erikoiskoetta. - Meidän hyökkäys tyrehtyi rampaan autoomme, en kyllä
oikein usko, että olisimme millään ilveellä Juhaa kiinni saaneetkaan, Ketomäki
kertoo. Kolmantena ollut Jari Ketomaa joutui keskeyttämään kisan viimeisellä
erikoiskokeella ylipääsemättömiksi käyneisiin vaihdelaatikko-ongelmiin.

- Täytyy sanoa, että talvikautemme on sujunut erinomaisesti, vaikka niukkoja
sekunnin tappioita olemme kärsineetkin. Pisteitä on kertynyt tasaisesti joka
kilpailusta ja pätkäajat ovat olleet tasaisen hyviä olosuhteista riippumatta,
Ketomäki hykertelee tyytyväisenä.

SM-sarja jatkuu kesäkuun alussa Joensuussa, sitä ennen yritämme kuitenkin
päästä
mukaan Ruotsissa tou-kokuussa ajettavaan South Swedish Rallyyn, joka on
pohjoisen alueen FIA:n Euroopan mestaruussarjan osakilpailuun.
-Tutkittuamme tämän vuoden tilastoja huomasimme johtavamme Euroopan
Mestaruussarjaa, näistä kilpailuista jaetaan pisteitä tiettyjen kertoimien
mukaan ja jäljellä olevista ralleista tällä ruotsin kilpailulla on suurin
kerroin, katsotaan kuinka palaset loksahtavat kohdilleen, Jukka ja Jarkko
päättävät.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Jani Salo 107.5 pistettä Alavuden UA (R5)
2. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 95 pistettä NHD (R5)
3. Mikko Heikkilä / Henri Arpiainen 61 pistettä MäntsMK (R5)
4. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 51 pistettä SaarUA (R5)
5. Juha Salo / Pasi Kilpeläinen 49.5 pistettä Karkkilan UA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2020

1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi 16.-18.1.
2. SM Vaakuna-Ralli Mikkeli 7.-8.2.
3. SM Itäralli, Joensuu 28.-29.2.
4. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola 4.-5.9.
5. Pohjanmaa SM-Ralli, Seinäjoki 25.-26.9.

SM-sarja sosiaalisessa mediassa