Facebook Twitter Email Pinterest

Viimeistä edellinen pistetaistelu ajetaan osittain uusitulla reitillä

18.08.2004 /

SM Uusikaupunki-ralli

Tammikuun lopulla Rovaniemen maisemista käynnistyneen seitsemän osakilpailua käsittävän ralliautoilun yleisten luokkien mestaruustaistelun seuraavana näyttämönä ovat Uudenkaupungin seudun arvaamattomat ja nopeat soratiet. Kauden kuudes osakilpailu ajetaan lauantaina 11.9.2004, ensimmäisen kilpailijaparin startatessa matkaan klo 10.01.

Kahdeksan erikoiskoetta käsittävää reittiä on osittain muutettu viime vuodesta. Kaupungin keskustassa (Alinenkatu) sijaitsevalta lähtökorokkeelta kilpailijat suuntaavat kohti erittäin vaativaa soralla ajettavaa erikoiskoetta, jonka jälkeen samoilla renkailla ajetaan perinteinen keskustassa sijaitseva asvalttipätkä.

Tämän jälkeen autokunnat saapuvat ensimmäisen kerran Jäähallin piha-alueella olevalle huoltoparkkiin, jossa vieraillaan päivän aikana kolmasti.

Ensimmäinen kilpailijapari saapuu maaliin noin klo 18.42, jonka jälkeen menestyneet parit ajavat samppanjajuhliin lähtöpaikalla sijaitsevalle maalikorokkeelle.

Päivän aikana ajetaan kaikkiaan kahdeksan erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 92,44 km. Reitin kokonaispituuden ollessa tällä kertaa peräti 288,81 km.

Kilpailukeskuksena toimii vanhan tavan mukaan Hotelli Aquarius. Lehdistökeskus sijaitsee samassa paikassa ja ovet avataan lauantaiaamuna 11.9.2004 klo 08.00. Palvelemme myös halukkaita jo perjantaina kilpailutoimistossa.

Lehdistöpäällikön tavoittaa numerosta 0500 523968.

Tervetuloa!

Jussi Friman

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Jani Salo 107.5 pistettä Alavuden UA (R5)
2. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 95 pistettä NHD (R5)
3. Mikko Heikkilä / Henri Arpiainen 61 pistettä MäntsMK (R5)
4. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 51 pistettä SaarUA (R5)
5. Juha Salo / Pasi Kilpeläinen 49.5 pistettä Karkkilan UA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2020

1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi 16.-18.1.
2. SM Vaakuna-Ralli Mikkeli 7.-8.2.
3. SM Itäralli, Joensuu 28.-29.2.
4. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola 4.-5.9.
5. Pohjanmaa SM-Ralli, Seinäjoki 25.-26.9.

SM-sarja sosiaalisessa mediassa