Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo

27.01.2005 / Juha Salo

Täysillä ensimetreistä

Liki neljän kuukauden mittainen valmistautuminen ja odotus on nyt päättynyt.
Uusi SM-rallikausi on taas käsillä. Mestaruusjahti käynnistyy tutusti
Rovaniemeltä Arctic Lapland Rallyn merkeissä. Täysiä vuosia tänä vuonna
viettävä kilpailu ei ole ollut isossa N-ryhmässä ajavalle Juha Salolle
juhlaa, mutta tilanne on korjattavissa. Salo ja kartturi Mika Stenberg
lähtevät tunturiin voittamaan.

Juha Salon ja Mika Stenbergin valmistautuminen kauteen on mennyt eri
kaavalla kuin tiimissä on aikaisemmilta vuosilta totuttu. Kaksi mestaruutta
tuonut Lancer Evo 7 sai uuden omistajan voittoisan kauden jälkeen. Nyt
tallilla on rakennettu kuumeisesti uutta kilpa-autoa, mutta ei kuitenkaan
ikiomaa. Suunnitelmista poiketen Salon oma Mitsubishi Evo 8,5 antaa vielä
odotuttaa itseään. Kaksikolle on hiottu Ari Laivolalta vuokrattua Mitsun
viimeisintä kehitysversiota, joskin siitäkin tehtiin Evo 8.
- Auton vuokraaminen Laivolalta oli tällä hetkellä ja tässä tilanteessa
paras ratkaisu. Auto tuli meille purettuna, mikä teki rakentamisesta
haasteellisempaa. Kun joku osoittaa luottamuksen, että saadaan rakentaa
jonkun toisen autoa, se tehdään yhtä huolella tai jopa huolellisemmin kuin
oma. Huoltoporukalle kiitos isosta työstä, Juha Salo sanoo.
Karkkilalaiskaksikko ajaa näillä näkymin koko talvikauden vuokra-autolla.

Ensitestit Salo ja Stenberg ajoivat viime viikonloppuna Tampereella.
Kilometrejä uunituoreelle kisapelille kertyi toista sataa.
- Auto toimi testeissä ihan hyvin. Saatiin perusasioita vietyä eteenpäin ja
kokeiltua alustajuttuja. Luottamus autoon on kohdallaan, Salo täsmentää.
- Evo kasi on peruskomponenteiltaan melko sama kuin seiska. Niin paljon
uutta ei tarvitse opetella. Alusta ja voimansiirtojutut ovat tuttuja ja
tiedossa. Mahdollisista lastentaudeista sen sijaan pitää päästä eroon. Jos
niitä ilmenee, niihin on löydettävä lääkkeet, Juha jatkaa.

Vaikka voittoja Salolle ja Stenbergille on kertynyt SM-ralleista
tukkukaupalla, yksi puuttuu Lapin valloitus. Mikään muu kuin voitto ei ole
tälläkään kertaa kaksikon tähtäimessä.
- Kisaan lähdetään asenteella täyttä vaan ja karkuun ensimetreistä lähtien.
Ei siis vaihdeta taktiikkaa, vaikka uusi kausi käynnistyykin. Auto- ja
rengasasiat ovat kunnossa, joten mitään estettä voittamiselle ei ole. Tämä
ralli pitäisi nyt voittaa. Koskaan ei olla sitä tehty. Toivotaan, että
meidän vuoro olisi nyt juhlia voittajana, Salo hymyilee.
- Yleiskilpailun voittosarvia ei varmasti päähän saada, mutta kokeillaan
N-ryhmän voittoa. Kovaa pitää ajaa ja tekniikan olla kunnossa. Ne asiat
ratkaisevat, kartturi Stenberg päättää.

Kaksipäiväinen ralli starttaa matkaan perjantaina, jolloin kuuden
erikoiskokeen jälkeen jaetaan ensimmäiset SM-pisteet. Lauantai on oma
kilpailupäivänsä, josta jaetaan niin ikään erilliset pisteet. Salo ja
Stenberg lähtevät Rovaniemen lähimaaston lumille numerolla kuusi.


:.:.:.:.:.:.:.:.:.:.:.:.:.:.:.:.:
Tiedotus:
Mari ja Mervi Salonen
GSM 040 577 8748
Fax (02) 565 748
tiedotus@saloracing.net
:.:.:.:.:.:.:.:.:.:.:.:.:.:.:.:.:


Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa