Facebook Twitter Email Pinterest

Jari Ketomaa

31.01.2005 / Jari Ketomaa

Arctic Rallissa perjantaina kesken tiiviin kärkikamppailun lumipenkan läpi metsähallituksen puolelle vaarattomasti suistunut Jari Ketomaa starttasi päättäväisenä lauantaiaamuna rallin toiselle jaksolle.

Ketomaa ja kartturi Tuomo Hannonen nappasivat heti aamun toisella pätkällä haltuunsa N-ryhmän kakkospaikan. Kaksikko nousi Subarullaan kärkeen hallitsevan mestarin Juha Salon keskeytettyä moottoriongelmiin.

- Kun minä epäonnistuin ensimmäisenä kilpailupäivänä, vastaavasti lauantaina Salo ja Jukka Ketomäki joutuivat jättämään kisan kesken. Se tietenkin tasoitti pistetilannetta, huomautti kolmantena SM-pisteissä avauskilpailun jälkeen majaileva Ketomaa.
- Täytyy myöntää, että vauhti ja tempo laskivat selvästi, kun kovimmat kilpakumppanit keskeyttivät. Sen jälkeen ei tarvinnut enää ottaa riskejä. Ryhmävoitto irtosi lopulta 19 sekunnilla.
- Tänä vuonna tiet olivat täällä aivan loistavassa kunnossa. Hyvien olosuhteiden ansiosta myös vauhti oli erikoiskokeilla kovempaa kuin koskaan, Jari jatkoi.

Ensi vuodelle erilainen taktiikka

Arctic Rallissa on kahtena vuonna ajettu uudella systeemillä, kun molempien kilpailupäivien menestyjille jaetaan omat pisteensä.

Jari Ketomaan osalta tämän vuoden ralliavaus oli aivan edellisen vuoden toisinto:
- Viime talvenakin hölmöilin ulos ekana päivänä ja voitin toisen kilpailupäivän.

- Ensi vuodelle täytyy kyllä luoda erilainen taktiikka. Joko täytyy pysyä koko matkan ajan tiellä tai sitten jättää koko ensimmäinen päivä kokonaan ajamatta, Jari kommentoi leikillään.

Rallin SM-sarja jatkuu seuraavaksi Ketomaan kotimaisemissa Mikkelissä 19. helmikuuta.

www.ketomaa.com

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa