Facebook Twitter Email Pinterest

Pykälistö pyyhälsi Peurunkarallin voittoon

12.03.2005 /

Ralli SM -sarja kevättauolle

Ralli SM- sarja päättyi lauantaina Laukaan ympäristössä ajettuun Perurunkaralliin. Kuuden erikoiskokeen mittainen ralli käytiin läpi aurinkoisessa säässä ja pikkupakkasessa. Juuso Pykälistön sanoin: Ei tämän parempaa talvirallia voi enää olla. Pykälistöllä oli muutenkin aihetta tyytyväisyyteen, sillä mies piti koko kisan nopeinta vauhtia Ford Focus WRC:llään. Padasjokelainen ajoi pohjat kolmella erikoiskokeella, ja vaikka mies huoltotauolla vähän valittelikin, että on vaikeaa saada eroa muihin, niin hän oli kuitenkin kärjessä läpi koko kisan. Yleiskilpailun voiton ohella Pykälistö kuittasi itselleen luonnollisesti täyden SM-pistepotin ryhmä A:ssa.
- Hyvä kisa kaiken kaikkiaan. Kovaa sai ajaa ja tiet olivat hienossa kunnossa. Auton kanssakaan ei ollut mitään murheita. Neljän ja puolen pisteen SM-johdossa on hyvä lähteä kevätlomalle, Pykälistö kertoi kilpailun maalissa hymyillen kilpaa auringon kanssa.

Myöskin Ford Focuksella ajanut Jouni Ampuja lunasti itselleen jo tutuksi tulleen kakkospaikan, vaikka mies itse harmitteli ettei oikein alussa päässyt ajamaan omalla tyylillään. Eroa Pykälistöön oli maalissa 11 sekuntia.
- Ei tämä nyt niin totista ole. Kilpailu oli vauhdikas ja parhaat kuljettajat tekevät vähiten virheitä. Juuso oli tänään nopein. Meillä oli vähän rengasongelmia ja muutamia omia virheitä ja niihin pikkuasioihin kilpailut monesti ratkeavat. Niiden ei monestikaan tarvitse olla isoja asioita kun on ammattimiehistä kysymys. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa, Ampuja tuumaili.

Kolmanneksi tuli vaihdelaatikkonsa kanssa taistellut Kristian Sohlberg. Miehen uudesta Mitsubishistä katosi suurin vaihde kisan toisella erikoiskokeella, mikä hankaloitti matkantekoa. Kisan puolessa välissä toisena ollut Kosti Katajamäki ajoi neljännellä erikoiskokeella ulos ja oli lopputuloksissa vasta 26.

Juuso Pykälistö otti takaisin paikkansa luokan SM-pistejohdossa. Toisena on Kristian Sohlberg ja kolmantena Jouni Ampuja.

Ryhmä A:
1. Juuso Pykälistö 51.50,0
2. Jouni Ampuja -0.11,8
3. Krisitan Sohlberg -0.19,1
4. Jarmo Mikkonen -0.33,7
5. Jari Latvala -3.08,1
6. Ari Vihavainen -3.28,4
7. Ionnis Papadimitriou -3.29,0
8. Markku Nikupeteri -3.44,1
9. Ari Laivola -4.47,5
10. Kosti Katajamäki -1.01.02,4


Iso N Juha Salon hallintaa

Karkkilan UA:n Juha Salo karkasi Mitsubishi Lancerillaan johtoon heti ensimmäisellä erikoiskokeella ja ajoi pohjat jokaisella pätkällä. Vaikka miehen omien sanojen mukaan flunssainen kunto vähän haittasikin menoa, niin ei se ainakaan vauhdissa näkynyt. Hän ajoi luokkavoittoon minuutin ja 13 sekunnin erolla seuraavaan. Salo oli myös yleiskilpailussa hienosti viides.
- Päivä oli aivan loistava, eikä ollut mitään ongelmia. Tästä on hyvä lähteä jatkamaan kesällä. Tämä oli viimeinen kisa Ari Laivolan vuokra-autolla ja kesällä päästään sitten omalla liikenteeseen. Ennen Waltikka-rallia olisi tarkoitus kehittää ja testata sitä omaa autoa, ja kehitettävää löytyy myös itsestä, vaikkei sitä tulosten perusteella ehkä uskoisikaan. Vieläkin nopeampaa pitäisi päästä, Salo valotti jo tulevaisuuden suunnitelmiaan.

Toiseksi isossa N:ssä nousi alkukauden epäonnistumisista toipunut Subaru-kuski Jari Ketomaa, joka innostui hyvästä tuloksestaan niin, että haastoi luokkaa hallitsevan Salon (kuvassa vasemmalla) ihan konkreettiseen kädenvääntöön ison N:n piikkipaikasta. Mielenkiintoinen kesäkausi luvassa siis!

Kolmannen sijan vei nimiinsä kauden jokaisessa kisassa tähän mennessä maaliin ajanut Turun Moottoriseuran Janne Vähämiko. Samaa seuraa edustava Hannu Hotanen kävi päivän mittaan kiivasta kamppailua luokan toisesta sijasta, mutta viidennellä erikoiskokeella vaihdelaatikko heittäytyi hankalaksi ja jätti jäljelle vain kakkos- ja viitosvaihteen. Hotanen jäi lopulta seitsemänneksi. Hän säilytti kuitenkin paikkansa yhteispisteissä ja lähtee kevättauolle SM-kakkosena. Pistejohdossa jatkaa itseoikeutetusti Juha Salo ja kolmantena on Janne Vähämiko.

Iso N:
1. Juha Salo 53.49,1
2. Jari Ketomaa -1.13,1
3. Janne Vähämiko -1.30,1
4. Marko Kakko -1.49,5
5. Jukka Ketomäki -1.49,7
6. Juho Hänninen -1.54,8
7. Hannu Hotanen -2.11,5
8. Kari Ala-Rantala -2.15,5
9. Toni Klemets -2.20,6
10. Timo Mäenpää -2.22,3


Pikku N:n voitto Joonas Lindroosille

Luokan voittajaluetteloon saatiin jälleen uusi nimi, kun Jämsän Äijien Joonas Lindroos tuli ja vei voiton ennen Järviseudun UA:n Ville Hautamäkeä ja Ylikemijoen UA:n Ailu Maggaa. Tämä oli Lindroosin ensimmäinen yleisen SM:n nuottikisa ja heti tuli paras mahdollinen tulos. Nuorukainen aloitti kisan vaatimattomasti, luokkansa seitsemänneksi nopeimmalla ajalla, mutta kolmannella erikoiskokeella hän oli noussut jo kolmanneksi. Kisaa johtanut Marko Mänty ajoi viimeisellä erikoiskokeella ulos, joten siinä vaiheessa kakkosena ollut Lindroos sai ajaa ykkösenä maaliin, 20 sekunnin erolla Hautamäkeen.
- Alkukausi jäi vähän vaisuksi, mutta nyt oli hieno päivä ajaa. tiet olivat nopeita ja auto pelasi hyvin. Viimeisellä ek:lla Mänty palasi penkasta tielle meidän eteemme, ja vähän pelotti tuleeko Hautamäki meidän ohitsemme, mutta onneksi ei tullut. Tästä on kesällä hyvä jatkaa, ikionnellinen voittaja kertasi päivän tapahtumia.

Myös toiseksi tullut Hautamäki oli tyytyväinen kisatulokseensa. Arctic Lapland Rallystä ei tullut pisteitä kummaltakaan päivältä, mutta Mikkelissä sitten meni ns. kuparinen rikki, kun tämä hallitseva Nuorten suomen mestari saalisti itselleen kakkossijan. Laukaasta tuli sama sijoitus, joten suuntaus on hyvä. Hautamäki nousikin jo SM-pisteissä neljänneksi. SM-pistejohdossa kevättauolle matkaa Marko Mänty, kakkosena on teknisen vian takia Peurunkarallin keskeyttämään joutunut Kalle Pinomäki ja kolmantena Marko Nieminen.

Pikku N:
1. Joonas Lindroos 58.39,4
2. Ville Hautamäki -0.20,9
3. Ailu Magga -0.24,6
4. Matti Rantanen -0.30,8
5. Marko Mänty -1.57,1
6. Kristian Yritys -3.52,8
7. Joni Karhu -4.00,2
8. Ilkka Kärpänen -4.24,3
9. Jari Jaakkola -5.42,1
10. Marko Oksa -6.00,5


Lopulliset viralliset tulokset osoitteesta http://www.mantta.fi/yritykset/tenab/v2005/050312y.htm
SM-pistetilanne osoitteesta http://www.akk-motorsport.fi/rallism/pisteet/

Seuraavan kerran rallin SM-pisteistä ajetaan kesäkuun 18. päivä Waltikka-rallissa Valkeakoskella.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Jani Salo 107.5 pistettä Alavuden UA (R5)
2. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 95 pistettä NHD (R5)
3. Mikko Heikkilä / Henri Arpiainen 61 pistettä MäntsMK (R5)
4. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 51 pistettä SaarUA (R5)
5. Juha Salo / Mikko Markkula 49.5 pistettä Karkkilan UA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.2. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Länsirannikon ralli, Varsinais-Suomi
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 4.-5.9. SM Ralli Oulu
6) 1.-2.10. Kokkolan UA 60-v SM Juhlaralli

SM-sarja sosiaalisessa mediassa