Facebook Twitter Email Pinterest

Kristian Sohlberg

12.03.2005 /

Kestomestari Sebastian Lindholmin avoimeksi jättämästä rallin SM-sarjan A-ryhmän voittotaistelusta on luvassa melkoinen jännitysnäytelmä, jos tahti jatkuu kesällä yhtä tasaisena kuin lauantaina Laukaalla päätökseen ajetulla talvikaudella.
Koko talven tasaisen lujaa ja varmasti Fordillaan edennyt Juuso Pykälistö korjasi osittain Jyväskylän MM-rallista tutuilla, joskin toiseen suuntaan ajetuilta teiltä täyden potin ja siirtyi samalla sarjan johtoon 39 pisteellä.
Pykälistö syrjäytti paalupaikalta Kristian Sohlbergin, joka saa olla tyytyväinen ensiesitykseensä Mitsubishi Lancer WRC step2-auton ohjaimissa. Yhdet pätkäpohjat kellottanut kirkkonummelainen ehti Laukaan yleiskilpailussa kolmanneksi, mikä takasi talvikauden ja neljän ensimmäisen osakilpailun jälkeen SM-sarjan toisen sijan ja hyvät hyökkäysasemat soraralleihin yhteensä 34,5 pisteellä.
Pykälistölle Laukaalla 19,1 sekuntia jäänyt Sohlberg kävi tiukan taistelun Jouni Ampujaa vastaan. Kaksikon eroksi kirjattiin urakan umpeuduttua 7,3 sekuntia SM-sarjan kolmosena 34 pisteellä kurvailevan Ampujan eduksi.
A-ryhmän ja samalla yleiskilpailun kärkisijoista käyty kapina oli Laukaalla puhtaasti viiden kuskin välinen kauppa. Jarmo Mikkonen ja varsinkin Kosti Katajamäki olivat vahvasti kuvassa mukana ennen ylimääräistä ohjelmaansa, joiden seurauksena kolmikko Pykälistö-Ampuja-Sohlberg pääsi karkaamaan kuuden erikoiskokeen kisassa omille teilleen.

Kutosvaihde jäi kakkospätkälle

Avauserikoiskokeella vielä uuteen autoonsa totutelleelle Kristian Sohlbergille Laukaan sijoitus oli olosuhteetkin huomioiden hyvä. Tulos syntyi käytännössä ilman kutosvaihdetta, joka putosi pelistä toisella erikoiskokeella.
- Kakkosta oli edetty tuollaiset puolitoista kilometriä, kun vaihdelaatikosta kuului kohtalokas rusahdus pyrkiessäni vaihtamaan vitoselta kutoselle. Mukana oli myös omaa huolimattomuuttani, myönsi Sohlberg.
- Lancer istui hyvin käteeni, mutta kieltämättä tällaisilla isoilla teillä olisi ehdottomasti tarvittu sitä kutosvaihdetta. Jossittelu on turhaa, mutta ehjällä suorituksella minulla olisi ollut varmasti mahdollisuudet taistella jopa voitosta, sanoi Sohlberg, joka suoriutui SM-talvikaudesta hyvällä arvosanalla.
- Ainakin SM-sijoitus on ok, vaikka yksikään kisa ei kulkenut täysin puhtaasti.

Lasse Lampi näki paljon positiivista

Mitsubishin kokenut testikuski Lasse Lampi seurasi silmä tarkkana Sohlbergin suoritusta Laukaalla.
- Krisse ajoi hyvin. Kaiken kaikkiaan ihan positiivinen suoritus. Hän jäi ensimmäisellä erikoiskokeella suhteessa eniten - 0,8 sekuntia per kilometri - kärjestä, mutta jatkossa tilanne tasoittui.
- Kesää kohti kuljettaessa kilpailukyky sen kuin kasvaa, luottaa Lampi, joka ei halunnut dramatisoida liikaa kutosvaihteen puuttumista.
- Tietenkin nämä autot on rakennettu siten, että niissä käytetään kaikkia vaihteita. Mutta onhan MM-rallejakin voitettu joskus kolmella vaihteella, lasketteli Lampi.

Tuominen nautti upeasta rallista

Sohlbergille Laukaalla nuotteja luki Tomi Tuominen, joka tuurasi Meksikon MM-rallissa ruotsalaisen Tobias Johanssonin kartanlukijana vierailevaa Kaj Lindströmiä.
Sebastian Lindholmin vierellä Peugeotin tehdastallin testitöitä tekevän Tuomisen ei tarvinnut katua keikkaansa Keski-Suomeen ja Peurunkaralliin.
- Todella upea kisa ja päätös talvikaudelle. Pätkät olivat hienoja ja keli mitä parhain.
Samalla Tuominen sai myös lähituntuman Kristian Sohlbergin otteisiin WRC-auton ohjaimissa.
- Alussa oli hakemista, mutta kaiken kaikkiaan kyyti oli ihan hyvää vaihdelaatikko-ongelmasta huolimatta, analysoi Tuominen, joka voitti viime kaudella A-ryhmän Suomen mestaruuden yhdessä Lindholmin kanssa.
Kevättauolle siirtynyt SM-sarja jatkuu juhannuksen alla Valkeakosken perinteisellä Waltikkarallilla, joka ajetaan 18. kesäkuuta.


Lisätietoja:

Mika Sohlberg
GSM +358 40 9030 555
e-mail: mika.sohlberg@honkaplayboys.com

Kari Aho
GSM + 358 50 3017 595
e-mail: kari.aho7@luukku.com

www.kristiansohlberg.com

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Jani Salo 107.5 pistettä Alavuden UA (R5)
2. Emil Lindholm / Mikael Korhonen 95 pistettä NHD (R5)
3. Mikko Heikkilä / Henri Arpiainen 61 pistettä MäntsMK (R5)
4. Esa Ruotsalainen / Jukka Ruotsalainen 51 pistettä SaarUA (R5)
5. Juha Salo / Mikko Markkula 49.5 pistettä Karkkilan UA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.2. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Länsirannikon ralli, Varsinais-Suomi
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 4.-5.9. SM Ralli Oulu
6) 1.-2.10. Kokkolan UA 60-v SM Juhlaralli

SM-sarja sosiaalisessa mediassa