Facebook Twitter Email Pinterest

Jani Salomaa

16.06.2005 / Jani Salomaa

Talven selkä on taittunut ja kotimaiset rallin arvosarjat jatkuvat.
Yleisenluokan SM-sarja siirtyy Valkeakosken seudun nopeille teille.
Kilpailu alkaa kaupungin lauantai aamuna kaupungin keskustasta klo 10 ja
kärki saapuu maaliin hieman ennen iltakuutta.

Jani Salomaa ei lähde soitellen sotaan, vaan tavoitteena on järkevän
ajon kautta pisteiden hankkiminen. Ajotuntumaa on haettu jo
Tallinna-rallista sekä testeistä. Tekniset murheet kuitenkin aiheuttivat
hieman päänsärkyä ennen kisaa.
- Viime sunnuntaina autosta hajosi vaihdelaatikko testeissä. Uusi
laatikko saadaan tänään ja huomenna asennamme sen paikalleen. Harmittaa
hieman, että kaikki jäi näin viime hetkeen. Testaamme autoa vielä
järjestäjän shakedownissa perjantai-iltana, jotta saamme samalla
ranteetkin notkeiksi, jutteli Salomaa keskiviikkona.

Kuten kaikki muutkin kuljettajat, odottaa myös Salomaa paljon tapahtumia
vauhdikkailla erikoiskokeilla. Ajohalut on varmasti kaikilla kohdallaan.
- Mielenkiinnolla odotan reitille pääsyä. Kiva päästä ajamaan, ja nähdä,
missä vauhdillisesti mennään. Pisteille yritämme ilman muuta. Tiestö on
vaativaa, sillä ylityksiä on mutkissakin paljon. Veikkaan, että
ulosajoja ja keskeytyksiä tulee tapahtumaan.

Ryhmän kärkimiehet menevät vielä omaa vauhtiaan, mutta Salomaalla on
selvä näkemys siitä, keiden kanssa taistelua käydään. Toivottavasti auto
jää ehjäksi, sillä ajohommat jatkuvat heti seuraavana päivänä.
Sunnuntaina on vuorossa oman seuran, Riihimäen UA:n järjestämä
rallisprint Riihimäellä. Ajan siellä VIP-autoa, joten kauaa ei ehdi
kisan jälkeen huilata.

Nuottipuolen on niinikään toimittava nopeilla teillä. Kanttia vaativat
ylitykset eivät luonnistu ilman tarkkoja nuottimerkintöjä. - Lappalaisen
Mikon kanssa olemme ajaneet tämän vuoden yhdessä. Homma alkaa jo sujua
hyvin ja nuotit kehittyvät. Tarkennuksia tehdään jatkuvasti, jotta
ajolinjat saataisiin paremmin kuvailtua nuotteihin. Aina on kuitenkin
parannettavaa, toteaa Salomaa lopuksi.

Teksti: Salomaa-Racing tiedotus/ Miikka Wuorela
www.moottorimaailma.com

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 45 pistettä LMM (Rally2)
2. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 34 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 26 pistettä KoMoKe (R5)
5. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 25 pistettä AlavUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa