Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo

20.06.2005 / Juha Salo

Sekuntitaistelu jatkui rallin SM-sarjassa, kun Valkeakoskella kaasuteltiin kesäkauden ensimmäiset erikoiskokeet. Isossa N-ryhmässä käytiin tiukin vääntö maksimipisteistä. Ryhmäjohtaja Juha Salo taipui 0,8 sekunnin erolla Toni Klemetsille. Yleiskilpailun voitti testikisan Peugeot 307:llä ajanut Sebastian Lindholm.

Juha Salo lähti Valkeakosken kahdeksalle erikoiskokeelle uunituoreella Mitsun Evo 8 MR -versiolla. Talvella jokaisella ajamallaan pätkällä nopeinta vauhtia esittänyt Salo ja kartanlukija Mika Stenberg joutuivat luopumaan ennätyksellisestä pohja-aikaputkestaan, kun Toni Klemets vei nimiinsä ensimmäiset ek:t.

- Meille tuli typeriä vaihdevirheitä. Edellisessä autossa oli käytössä suorakytkentälaatikko, joka tuntui sopivan kisatilanteessa tosi hyvin. Tässä autossa vaihdelaatikko on vakio. Ei olisi uskonut, että suorakytkennästä olisi ollut vaikeuksia siirtyä takaisin normaaliin, Juha Salo kuittasi hävityt sekunnit.

Ensimmäisen huoltotauon jälkeen Salo lähti kilpailuun uudella vaihteella.
Loppulenkeiltä Mitsubishi Ralliart -kaksikko kellotti kolme pohja-aikaa.
Ennen viimeistä erikoiskoetta ryhmän voitosta taistelleet Salo ja Klemets olivat sekunninkymmenykselleen tasatilanteessa. 13,8 kilometrillä eroa syntyi lopulta Klemetsin hyväksi 0,8 sekuntia.
Salo ja Stenberg eivät kuitenkaan olleet pettyneitä niukkaan kakkostilaan, sillä myös hopeasija kasvatti autokunnan SM-pistejohtoa.

- Ehkä talven vauhti suli auringossa, kartturi Stenberg vitsaili rallipäivän hellesäästä.

- Ei kakkostila mikään katastrofi ole. Auto kulkee hyvin, kun ei itse sählää. Pisteitä ajatellen tähän tilanteeseen ei voi olla pettynyt, sekä kuski että kartturi miettivät kisan jälkeen.

Ison N-ryhmän kärkikolmikoksi muodostui Toni Klemets, Juha Salo ja Juho Hänninen. Pistetilanteessa Salo johtaa sarjaa 22 pisteellä Jari Ketomaahan.


Seuraava osakilpailu ajetaan Kouvolassa 16. heinäkuuta.

Tiedotus:
Mari ja Mervi Salonen
GSM 040 577 8748
Fax (02) 565 748
tiedotus@saloracing.net

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa