Facebook Twitter Email Pinterest

Joonas Lindroos

19.06.2005 / Joonas Lindroos

Kesäkauden ensimmäinen yleisen luokan SM-ralli Waltikka-ralli ajettiin varsin komeassa auringon paisteisissa olosuhteissa. Joonas starttasi pienessä n-ryhmässä jälleen kartturinaan Mika Manninen.

Lindroosin kilpailu oli tiukkaa ja jännittävää sekuntikamppailua ja erikoiskoepohjien vuorottelua Kalle Pinomäen kanssa. Juuri sellaista, kun ralli parhaimmillaan vain voi olla. Ensimmäiselle tauolle tultaessa, kolmen ajetun EK:n jälkeen, Joonas johti pientä n-ryhmää 3 sekunnilla. Toisena oli kisakumppani Pinomäki.

Toiseen taukoon mennessä oli kisasta ajettu kuusi erikoiskoetta ja Pinomäki oli siirtynyt kärkeen 0,4 sekuntia Joonaksen edelle. Todellinen kilpailu meni pilalle EK6:n lähdössä, jonka aikatarkastusasemalle pojat ajoivat juuri ja juuri liian aikaisin. Tästä seurasi minuutin aikasakko.

Aikasakosta huolimatta tai sitten sen suivaannuttamana, Joonas ja Mika tekivät vielä kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle n-ryhmän pohjat.

Lopputuloksissa autokunta oli kolmantena. Ilman aikasakkoa tuloksena olisi ollut voitto 3,3 sekunnilla. Joonas löytää kuitenkin ilon aihettakin:
- Kaiken kaikkiaan kisa meni hienosti, kun näki, että vauhti riittää. Ajo sujui tosi jouhevasti ja kaikki toimi hienosti.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa