Facebook Twitter Email Pinterest

Jari Ketomaa

21.06.2005 / Jari Ketomaa

Kesäkauden ensimmäisen rallin SM-osakilpailun, Waltikka-Rallin, reitti suuntautui kohti Iittalaa, jonka maastoissa ajettiin kuusi ensimmäistä erikoiskoetta. Vasta kaksi viimeistä kurvailtiin Valkeakosken liepeillä.

Isossa N-ryhmässä nähtiin yllätys, kun Toni Klemets kaasutteli uransa ensimmäiseen ryhmävoittoon. Turkulainen jätti niukasti toiseksi hallitsevan mestarin Juha Salon. Kärkikaksikon ero oli vain 0,8 sekuntia.

Mikkelin Jari Ketomaa ei ollut tyytyväinen ensimmäiseen erikoiskokeeseen, kun Subaru-kuskin kisa lähti liikkeelle hieman tahmeasti:

- Heti ykkösellä tuli takkiin 10 sekuntia ja se on tässä porukassa liikaa. Pätkällä oli yksi liukas jarrutus ja se mutka meni leveäksi. Ajorytmikin siitä pääsi kärsimään. Sen jälkeen ylsin parempaan vauhtiin ja EK-ajat olivat lähellä kärkeä, Ketomaa kertasi.
- Välillä onnistuin voittamaan hieman Saloakin, mutta samaan aikaan kärkikahinoissa oli uutta ja piristävää väriä Klemetsin ja kolmanneksi päätyneen Juho Hännisen toimesta.

Ketomaan sijoitus oli tauolla N-ryhmän neljäs ja lisää vauhtia lähdettiin hakemaan uusilla rengasvalinnoilla.


- Ajo kulki rallin loppuosalla. Kärjelle alussa annettua tasoitusta en enää saanut kiinni, joten hieman olen pettynyt tulokseen. Viimeisellä EK:lla en enää puristanut täysillä.

- Positiivinen asia oli kuitenkin hyvät SM-pisteet, jotka neljäskin sija toi mukanaan. Niiden ansiosta nousin SM-sarjassa kakkoseksi, Ketomaa totesi.


Seuraava SM-osakilpailu koittaa 16. heinäkuuta Kouvolan ja Kuusankosken ympäristössä.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa