Facebook Twitter Email Pinterest

Jouni Ampuja

21.06.2005 / Jouni Ampuja

Ralliautoilun SM-sarja jatkui viime viikonloppuna Valkeakoskella. Jo ennakkotutustumisessa selvisi, että kilpailusta tulisi erittäin vauhdikas ja ottaakseen suurimman pistepotin tulisi kaiken osua nappiin. Yhteenkään virheeseen ei olisi varaa.

- Ennakkotutustuminen onnistui hienosti ja Lehtisen Jarmo sai piirrettyä erittäin toimivat nuotit, eikä sen suhteen itse kilpailussa tullut yllätyksiä, Jouni Ampuja kertoo.

Perjantai-iltana ennakkotutustumisen jälkeen Ampuja ajoi kahden kilometrin pituisella testipätkällä kuusi vetoa. Näin kilpailukalustoon oli saatu hyvä tuntuma juuri ennen starttia. Viimeisellä vedolla kyytiin istahti Road Racingin MM-sarjaa125 ksm luokassa ajava valkeakosken Mika Kallio, joka kertoo seuraavaansa säännöllisesti myös muuta moottoriurheilua, etenkin rallia.

Kyydityksen jälkeen Kallio oli yhtä hymyä ja haltioissaan Ampujan tarjoamasta vauhdista

- Osasin toki kuvitella kovan vauhdin etukäteen, mutta jarrujen teho ja renkaiden pito sorapinnalla tekivät suuren vaikutuksen. Ehdottomasti hienoa hommaa, Kallio vakuutti.

Peugeotin tehdasautolla testimielessä mukana ollut Sebastian Lindholm karkasi heti alussa ja peli oli jo kisan puolivälissä voittotaistelun osalta selvä.

Jouni Ampujan osalta kilpailu sujui odotusten mukaan. Auto toimi hyvin ja rengasvalinnat osuivat kohdalleen, eikä kuljettajakaan tehnyt sen pahempia virheitä. Ainoastaan tavoitteena olleet täydet SM-pisteet jäivät harmittavasti 2,2 sekunnin päähän. Saaliina olivat jo lähes tavaramerkiksi tulleet toisen sijan tuomat 12 SM-pistettä. Lindholmin lisäksi edelle kiilasi vielä yllättäen Jari-Matti Latvala, mutta koska Lindholm ja Latvala eivät ole ilmoittautuneet SM-sarjaan, riitti neljäs sija toiseksi korkeimmille SM-pisteille.

- Kilpailu oli todella tasainen ja vauhdikas. Katajamäen Kostin kanssa oli todella kova vääntö, jonka hän sai käännettyä edukseen. Ajo sujui mielestäni aika hyvin, ainoastaan pari mutkaa ja risteystä meni hiukan leveäksi, enkä tehnyt sen kummempia virheitä. Myös auto toimi kuin kello ja olen tyytyväinen Ford Focuksen ajettavuuteen. Tulos on kyllä täysin oikeutettu ja kisasta jäi kaikkiaan hyvä maku, Jouni Ampuja summaa kuuman lauantain tapahtumia.

SM-pisteissä Ampuja nousi Kristian Sohlbergin ohitse toiseksi vain kolmen pisteen päähän sarjaa johtavan Juuso Pykälistön kannoille.

- Homma tasoittui entisestään ja loppusarjasta tulee todella mielenkiintoinen, koska neljä ensimmäistä ukkoa on kahdeksan pisteen sisällä. Mutta näinhän sen pitää ollakin, että kisa on tasaista koko kauden ajan, Ampuja tuumaa.

Seuraavaksi Jouni Ampuja starttaa 16.7., jolloin SM-pisteistä ajetaan Valkealassa.

- Kivahan sitä on välillä ajaa hiukan lähempänä kotia, mutta näiden miesten kanssa kisattaessa on ihan sama missä ajetaan, tiukkaa on ja kaasu pohjassa saa mennä koko ajan, Jouni Ampuja toteaa ja jatkaa

- Teimme myös päätöksen, että Neste Ralli jää väliin kilpailijan ominaisuudessa. Tämä auto alkaa olla niihin kuvioihin hiukan vanha ja kilpailukykyisen kaluston hankkiminen olisi ollut todella tyyris projekti.

t:
www.jouniampuja.com
www.moottorimaailma.com

ps. jos tarvitsette kuvia Jouni Ampujasta ota yhteyttä
lappalainen@moottorimaailma.com

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa