Facebook Twitter Email Pinterest

Toni Klemets

28.09.2005 / Toni Klemets

Rallin SM-sarja päättyy ensi viikonvaihteen Hyvinkään osakilpailussa. Toni Klemets lähtee Subaru Imprezallaan haastamaan sarjan terävintä kärkeä. Hän voitti kesällä Valkeakosken osakilpailun, mutta muuten kausi ollut vuoristorataa. Kauden päätöskilpailuun Klemets ja kartanlukija Panu Plosila lähtevät SM-sarjan seitsemänneltä paikalta. Teoriassa kaksikolla on mahdollisuus vielä pronssisijaan.

- Ajetaan kovaa ja katsotaan minkälainen tulos siitä seuraa. Jos ajo sujuu virheettömästi, on tuloskin aika hyvä. Olen ajanut kovia erikoiskoeaikoja jokaisessa kilpailussa, mutta aina on ollut sitten jotain muuta, jonka myötä sijoitus on tippunut, Klemets sanoo.

Viime lauantaina Klemets ajoi kansallisen Rantarallin, jossa hän verrytteli ylivoimaisen yleiskilpailuvoiton. Samalla hän testasi autonsa uudelleen säädettyä alustaa.

- Se tuntui ihan hyvältä, mutta vaikea sanoa mikä todellinen vauhti sitten oli kun ei ollut oikein vertailupohjaa. Lisäksi kilpailu ajettiin ns. pimeänä, jolloin teihin ei saa ennakkoon tutustua. Ei osannut ajaa rennosti kun piti koko arvailla mitä mutkien takana odottaa.

Hyvinkäällä ajetaan kaksipäiväinen osakilpailu. Kilpailu avataan lauantaina MM-sarjan tapaan kaksi rinnan ajettavalle yleisöerikoiskokeella. Klemets ei ajattele liikaa SM-sarjan sijoitusta, vaan yrittää saada kauteen iloisen päätöksen.

- SM-sarjan sijoitus ratkaisee tietysti ensi kauden ensimmäisen osakilpailun lähtönumeron. Tottahan se olisi mukava lähteä pienellä numerolla. Nyt täytyy mennä sen mitä osaa ja pääsee. Ehjä ja ongelmaton kilpailu on kuitenkin päällimmäisenä mielessä, Klemets pohtii.

Miiro Koivula
media@knkracing.com
0400539100

http://www.knkracing.com/

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa