Facebook Twitter Email Pinterest

Jukka Ketomäki

07.10.2005 / Jukka Ketomäki

Rallivuoden 2005 vihoviimeisistä SM-pisteistä ajettiin 1.-2 Lokakuuta SM Valvoline rallissa. Kilpailu oli kahden päivän kilpailu. Reitti osoittautui erittäin haasteelliseksi, mikä näkyi useiden kuljettajien keskeyttämisinä.

- Rallimme lähti aivan mahtavasti käyntiin, sillä olimme Hyvinkään vauhtipuistossa ajetussa pyörityksessä peräti yleiskilpailun toiseksi nopeimpia, Jukka hykertelee sähäkkää aloitustaan.

Ykköspätkän jälkeen tilanne rauhoittui ja taistelu paikasta kolmen joukkoon oli tiukkaa sijoitusten vaihdellessa lähes joka pätkällä. - Auto on nyt makea ajaa, ainoa probleema oikeastaan koko kisassa oli keskilukon lämpeäminen pidemmillä pätkillä. Tämä teki autosta lievästi takavetomaisen ajettavan. No katsojilla oli varmasti hauskaa, kun tulimme kahva edellä.

Sunnuntai valkeni utuisena ja kuten monesti ennenkin sekoittui kilpailu uuteen järjestykseen aamun erikoiskokeilla. -Meillä oli hyvä kamppailu Teemu Laatusen, Marko Kakon ja Juho Hännisen kanssa ja lopulta nousimme N-ryhmässä toiseksi, ainoastaan 16,8 sekuntia ykköspaikan vieneestä Jarkko Miettisestä, suoritukseen tyytyväinen Ketomäki kertoo.

Mitaleista ajaneet kuljettajat kärsivät kaikki ongelmista kilpailun aikana ja lopulta Juha Salo pokkasi mestaruuden. SM sarjan toiseksi nousi Juho Hänninen ja Jari Ketomaa oli pronssilla.

-Meilläkin oli teoreettiset mahdollisuudet SM-sarjan nelossijaan, se otettiin ja Subaru Challengessa nousimme toiseksi, joten kyllä tämä kisa korjasi kauden saldon plussan puolelle. Ketomäki päättää.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa