Facebook Twitter Email Pinterest

SM Peurunkarallin tiedote 1

17.01.2006 / SM Peurunkarallin tiedote 1

Vuoden 2006 talvikauden päätöskilpailu Peurunkaralli, ajetaan 11.3.2006 Laukaan ympäristössä, jotakuinkin yhtä tiiviinä pakettina kuin edellisenä vuonna. Reittipuoli on laittanut viisaat päät yhteen ja saaneet hieman muutoksia pikataipaleille, ettei ihan vanhoilla nuoteilla pysty reittiä läpi kurvaamaan.

Ek-kilometrejä ajetaan noin 100 ja siirtymäkilometrejä kertyy suunnilleen saman verran. Pikataipaleita reitille mahtuu 7 kappaletta.
Perjantain 10.3. kilpailijat viettävät nuotituksen parissa.

Kilpailukeskuksena toimii perinteisesti Kylpylähotelli Peurunka.

Mukana kilpailemassa ovat SM-sarjalaisten lisäksi Trophy, yleinen F ja A-juniorit.
Laukaan Moottorimiehet häärää edelleen kisaisäntinä ja emäntinä.

Tulospalvelun hoitaa Tenab-tangram, www.tenab.net. Kisan edetessä tuloksia saa myös kilpailukeskuksen ja tauon tulospalvelusta.

Huolto/taukoalue sijaitsee viime vuoden tapaan keskitetysti Laukaan kirkonkylän koulukeskuksella ja sieltä löytyy myös todella hyvää ja monipuolista ruokaa, joten eväsreppua ei mukana kannata kanniskella.

Ilmoittautuminen päättyy 28.2.06 ja kilpailuun hyväksyttyjen lista julkaistaan 3.3.06
Säännöt löytyvät rallin nettisivuilta osoitteesta www.lmm.fi/peurunkaralli

Tervetuloa SM-Peurunkaralliin!

SM-Peurunkarallin tiedotus:
Paula Boman p. 0400 850 438
e-mail: press@lmm.fi

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa