Juho Hänninen
Punkaharjun 24-vuotias rallilupaus Juho Hänninen ajaa Mitsubishillaan ison N-ryhmän pistejohdossa kahden ajetun SM-osakilpailun jälkeen. Hänninen sijoittui Mikkelin SM-rallissa yleiskilpailun neljänneksi ja ison N-ryhmän kakkoseksi. Toiseksi korkeimmat SM-pisteet riittivät siirtämään Hännisen ryhmän SM-pistejohtoon, kun luokan hallitseva mestari ja Rovaniemen SM-avausosakilpailun ykkönen Juha Salo joutui keskeyttämään vaihdelaatikon rikkoutumisen takia jo rallin ensimmäisellä erikoiskokeella.
Ison N-ryhmän voittoon kauden toisessa SM-rallissa ajoi Mikkelin oma poika Jari Ketomaa, jolle Hänninen taipui 14,5 sekuntia.
- Onnittelut Jarille. Hän ajoi hienon kisan. Oma ajo oli jostain syystä koko päivän tahmeata. Tuollainen ero on yksinkertaisesti liikaa. En ole suoritukseeni lainkaan tyytyväinen, flunssainen Hänninen suomi itseään rallin maalissa.
- Auto toimi hienosti. Kiitos siitä RRE-tiimille, mutta jostain syystä en saanut normaalia iskua päälle koko päivän aikana. Reitillä renkaiden pito vaihteli paljon. Joskus oli todella liukasta, joskus pitoa oli hyvin. Paremmalla pidolla olisi pitänyt pystyä ajamaan kovempaa, mutta yritetään uudelleen kolmen viikon kuluttua seuraavassa SM-rallissa Laukaassa.
Hänninen sanoo, että SM-pistejohto on hyvä asia, mutta hän samalla muistuttaa, että voittoa aina tavoitellaan.
- Jos näihin kauden jokaiseen kakkossijaan olisi tyytyväinen niin pian sitä huomaa, että saat olla tyytyväinen koko ajan. Parempaa pitää pystyä, Hänninen muistuttaa.