Facebook Twitter Email Pinterest

Joonas Lindroos

20.02.2006 / Joonas Lindroos

Joonas Lindroos ja hänen kartturinsa Mika Manninen starttasivat Mikkelin SM-ralliin n-ryhmän johtajana keltaiset ovinumerot autossaan. Autona oli Motorstarsin Ford Fiesta ja Motorstars myös ilmoitti Joonaksen kilpailuun.

Ensimmäinen erikoiskoe lähti käyntiin suhteellisen mukavasti ja Joonas ajoi pätkälle n-ryhmän toiseksi nopeimman ajan häviten vain 1,2 sekuntia pohjista.

Toisella erikoiskokeella autokuntaa kohtasi epäonni. Noin pari kilometriä ennen erikoiskokeen maalia oli hieman oikealle taipuva nypyn ylitys ja sen jälkeen toinen, vähän enemmän kääntyvä ylitys. Ajolinja osui sen verran ahneesti jälkimmäiseen ylitykseen, että auto nousi kahdelle pyörälle. -Auton linjaan ei voinut enää vaikuttaa, vaan oli keskityttävä siihen, että kaatuuko auto vai saanko pidettyä sen pystyssä, kertoo Joonas. Auto suistui tieltä ja iskeytyi voimalla ojan vastapenkkaan. Tästä Fiesta lähti korkeaan ilmalentoon ja pyöri kaksi kertaa katon kautta. Auto oli sen verran romuna, että oli selvää, ettei matka enää jatku.

Joonas ja Mika päättivät lähteä kävellen pätkän maaliin, mutta muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen Mikan selkään alkoi sattua. Kipu alkoi lyhentää jo askeltakin ja pari päätti ilmoittaa asiasta EK päällikölle. Pätkä keskeytettiin joksikin aikaa ja pojat kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan tarkastettavaksi. Joonaksella ei ollut muuta kuin turvavyön aiheuttamat hankaumat olkapäissä. Mikalla todettiin röntgenkuvien perusteella lannenikaman murtuma ja hoitohenkilökunta halusi pitää hänet tarkkailussa yön yli. Petipotilaaksi murtuma ei kuitenkaan kaatanut, vaan Mika oli jalkeilla jo samana iltana. Lääkärin suosituksen mukaisesti Mika joutuu jättämään kolmen viikon kuluttua ajettavan Peurungan SM-rallin kartturoimatta.

Lipsahdus kiristi kilpailua pienessä n-ryhmässä ja Joonas on nyt kolmantena 22 pisteellä. Johtajalla Ailu Magalla on 6 pisteen etumatka.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa