Jari Ketomaa
Rallin SM-kauden kolmannessa osakilpailussa Mikkelissä käytiin kova vääntö N-ryhmän herruudesta. Mikkelin UA:n väreissä kilpaileva Jari Ketomaa avasi kartturinsa Tuomo Hannosen kanssa kisan ryhmässään toiseksi vauhdikkaimmin.
Mitsubishi Ralliart Finlandin tiimiin kauden 2006 alussa liittynyt Ketomaa täräytti EK2:lla N-ryhmän pohja-ajan. Se takasi mikkeliläiselle ryhmän johtopaikan lisäksi myös yleiskilpailun kolmannen sijan.
- Alku natsasi heti hyvin ja valittu taktiikka toi tulosta. Päätimme pitää kaasun pohjassa ja taistella voitosta, Ketomaa kertasi.
- Neljännellä pätkällä oli pientä jännitettä, kun täydessä vauhdissa alkoi ilmestyä edessä ajavan lumipölyä. Eteeni startannut, ja ryhmän kakkosena ollut, Anton Alen ajoi hiljempaa voimansiirron petettyä. Kaveri antoi hienosti tilaa enkä hävinnyt siinä ylimääräistä aikaa.
- Muuten se 24-kilometrinen nelospätkä kulki hienosti, sinne kyllä satsattiinkin tosissaan.
Kilpailun puolivälin jälkeen Ketomaa kasvatti hiljalleen johtomarginaalia toisena ajaneeseen Juho Hänniseen. Maalissa saatiin todeta Ketomaan voittaneen 14,5 sekunnilla.
- Tauon jälkeen piti vielä työntää kaksi pätkää tosissaan, niille molemmille tuli ryhmäpohjat. Viimeisellä sai jo hieman hellittää, kertasi kuusi N-ryhmän pohja-aikaa kirjannut Ketomaa.
Mikkelin SM-rallin yleiskilpailun voitti Jari-Matti Latvala ennen Sebastian Lindholmia. Jari Ketomaa piti hallussaan hienon kolmannen sijan.
- Yleiskilpailusijoitus on ihan hyvä bonus onnistuneeseen päivään. Olen erittäin onnellinen koko tiimin ja tukijoideni puolesta. Viime vuosina onnetar ei ole meille kotikisassa hymyillyt, kun matka on jäänyt kesken teknisten vikojen vuoksi. Siinäkin mielessä tämä voitto tuntuu erityisen hyvältä!
teksti: Jarno Saari