Facebook Twitter Email Pinterest

Jukka Ketomäki

10.03.2006 / Jukka Ketomäki

Kotimaisen SM-rallisarjan talvikausi vuosimallia 2006 laitetaan pakettiin 11.3 Laukaassa ajettavalla SM Peurunka-rallilla. Jyväskylän MM-rallin maisemissa ajettava kilpailu saadaan ajaa mahtavassa talvikelissä. Kilpailusta on odotettavissa kova, josta ei tule puuttumaan erään rock-tuomarin kuolemattomin sanoin, "verta terästä ja hevosia".

Jukka Ketomäki kävi verryttelemässä ajokuntoaan viime viikonloppuna SM-rallisprintin avauskilpailussa Lapualla. Kilpailu oli onnistunut ja Ketomäki voitti kilpailun melko reilulla 3,56 sekunnin erolla seuraavaan.

- Auto on nyt kovassa iskussa, ajoin Lapualla ilman turbon kuristinta, joten voimaa oli enemmän kuin N-ryhmän vireessä olisi ollut. Lopputulos oli jopa odotettua parempi, sillä taso on tuossakin sarjassa kova, Ketomäki kehuu sivulajiaan.

- Rallisprintin SM-sarja jatkuu Peurunka-rallin jälkeisenä Sunnuntaina Keuruulla, johon olen menossa ajamaan. Toivottavasti auto on rallin jälkeen kunnossa, jotta voin täysipainoisesti puolustaa SM sarjan kärkipaikkaa.

Jukka Ketomäen viikonloppu on täynnä säpinää ja talvisissa olosuhteissa ajettaviin kilpailuihin lähtee Ylistarolainen kovin tavoittein. -Subarua on saatu hiottua hyvään iskuun ja nyt on kaikki palikat kunnossa. SM-sarjassa on kakkospaikka ja Rallisprintissä on kärkipaikka puolustettavana, joten haastetta riittää, Ketomäki päättää.

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa