Facebook Twitter Email Pinterest

SM O.K. Auto-rallin tiedote 1

02.05.2007 /

Rallin SM-sarja jatkuu heinäkuussa Kaakkois-Suomessa

Rallin SM-sarjan kesäkauden toinen osakilpailu kaasutellaan Kouvolan seudulla heinäkuun alussa. Heinäkuun seitsemäs päivä ajettavan kilpailun päävastuussa on Kouvolan Seudun Autourheilijat ry. Seurahan syntyi viime syksynä, kun Kouvolan Urheiluautoilijat ja Kouvolan Autourheilukerho yhdistivät voimansa.

SM O.K. Auto-ralli saa tälle vuodelle monta uutta asiaa viime vuosien kilpailuihin verrattuna. Kilpailunjohtaja Juha Koskela kertoo.
- Vain toimitsijat ovat samoja edellisvuosilta. Rallin kilpailukeskus siirtyy Kouvolaan. Reitin osalta kaikki muuttuu. Huoltoparkkina toimii Kuusankosken urheilupuisto, kertoo Juha Koskela. Kilpailukeskuksena toimii Kouvolan Sokos Hotelli Vaakuna. Rallin lähtö tapahtuu Kouvolan torilta 7.7. klo 10.01. Maaliin samaan paikkaan ensimmäisiä autoja odotetaan noin klo 18.00. Reitin kokonaismitta on noin 315 km, joista erikoiskokeiden osuus on 93 km. Erikoiskokeita on yhdeksän kpl.

- Niistä kaksi ajetaan kahteen kertaan. Neljäs erikoiskoe ajetaan Tykkimäen Moottoriradan ja teollisuusalueen maisemissa, Koskela tiedottaa.

SM O.K. Auto-rallin ilmoittautuminen päättyy tiistaina 26.6. Mukana kilpailussa on kuuden SM-luokan lisäksi kansallisena yleisessä ajettava F-ryhmä, joka kuuluu myös Pelimies Challenge-sarjaan. Lisäksi on mukana kolme luokkaa A-junioreissa.

Kouvolan kilpailu ratkaisevassa roolissa

Vaikka Kouvolan kilpailun jälkeen on vielä kaksi osakilpailua jäljellä ja viimeisessä jaossa korotetut pisteet, niin tämä ralli on ratkaisevassa osassa ja näyttää suuntaa mihin SM-mitallit ovat kaudella 2007 ovat matkaamassa. SM-sarjassa on seitsemän osakilpailua ja Kouvola on siis viides.

Juha Koskelan lisäksi kilpailunjohtajina toimivat Seija Koskela ja Arto Arola. Sekä muu asiantunteva toimitsijajoukko.

O.K. Auto-rallin omat kotisivut ovat osoitteessa www.okautoralli.fi

SM O.K. Auto-rallin tiedottaja
Vesa Rauhala
mp: 0400 868 029
sähköposti: vesa.rauhala@netikka.fi

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 119 pistettä NHD (R5)
2. Mikko Heikkilä / Topi Luhtinen 106 pistettä MäntsMK (R5)
3. Teemu Asunmaa / Marko Salminen 104 pistettä Alavuden UA (R5)
4. Juha Salo / Mikko Markkula 76 pistettä Karkkilan UA (R5)
5. Riku Tahko / Markus Soininen 53 pistettä PoSUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.3. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Lieto
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 13.-14.8. Top Building Ralli, Lahti
6) 25.-26.9. SM KokUA 60-v Juhlaralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa