SM Uusikaupunkirallin tiedote 1
U:gissa rallijuhlat
Paikkansa rallin SM-osakilpailujen
joukossa jo ajat sitten vakiinnuttanut SM Uusikaupunkiralli ajetaan
nyt jo kymmenennen kerran, mutta tapahtuman taustat ovat vielä
paljon pidemmällä. Turun Moottoriseura ehti nimittäin järjestää
aikaisemmin jo 25 Teboil-rallia ja kaksi Ampiais-rallia.
- Uudessakaupungissa meidät on otettu alusta
lähtien todella hienosti vastaan. Siinä syy siihen, ettei
SM-osakilpailua ole missään vaiheessa viety takaisin Turun
seudulle, U:gin SM-osakilpailun monitoimimies Jarkko Tamminen
tiivistää.
Tammisen mukaan tietkin on aina
saanut varsin helposti rallin käyttöön. Tänä vuonna yksityistiet
ovat tosin lähteneet rahastamaan järjestäjää, mitä Tamminen
toisaalta pitää täysin ymmärrettävänä.
- Sepeli ei ole ilmaista, hän
tietää.
Ratamestari Timo Kallion suunnittelemille radoille on ilmoittautunut tänä vuonna kaikkiaan 105 kuljettajaa, joilla on edessään kaksi täysin uutta erikoiskoetta eli Aluesanomien nimikkopikis Ruonanperä ja Haaro.
Kilpailun yhteispituus on noin 200
kilometriä. Kahdeksan erikoiskokeen yhteinen pituus on puolestaan
noin 85 kilometriä.
- SM Uusikaupunkirallin tiet ovat saaneet
perinteisesti aina erittäin hyvät arvostelut kuskeilta. Kaksi
vuotta sitten tämä valittiin jopa vuoden parhaaksi
SM-osakilpailuksi, tänä vuonna VIP-vieraiden hyvinvoinnista
vastaava Sauli Koskinen muistuttaa.
Koskinen on saanut juhlarallin VIP-autoihin koko joukon nimekkäitä vieraita. Mukana ovat muun muassa ulkoministeri Ilkka Kanerva ja Miss Suomi -kisassa menestynyt Heidi Willman-Sohlberg.
Ensimmäinen auto starttaa matkaan Aliseltakadulta kello 10.01 ja ensimmäisiä autoja odotetaan samassa paikassa sijaitsevaan maaliin puolestaan kello 16.45. Palkinnot jaetaan myöhemmin illalla kulttuurikeskus Crusellissa Hotelli Aquariuksen kupeessa.
- Yleisö pääsee katsomaan ralliautoja läheltä myös taukopaikalla jäähallin kentällä, Jarkko Tamminen muistuttaa. Ensimmäinen auto tulee tunnin mittaiselle tauolle noin kello 13.50.
SM Uusikaupunkirallin tiedottaja
Asko Tanhuanpää
040 510 1518