Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo

30.08.2007 / Juha Salo

Tulevana lauantaina viedään jälleen Rallin SM-sarjaa kohti loppuhuipennustaan, kun Uudessakaupungissa kaasutellaan kauden viimeistä edellinen osakilpailu. Ison N-ryhmän osalta lähtökohdat kisaan ovat mikäli mahdollista aikaisempaakin jännittävämmät.
Mestaruustittelin osoite on vielä täysin ratkaisematta. Ryhmää johtava Mitsubishi Ralliart Finland -autokunta, Juha Salo - Mika Stenberg, laittaa kauden kahdessa viimeisessä osakilpailussa kaiken peliin.
- Tässä vaiheessa on painettava niin paljon kuin vähänkin osaa. Virheitä kisat eivät kestä.

Salo jätti kartanlukijansa Mika Stenbergin kanssa kotoisen Neste Oil Rallin tällä erää ajamatta. Alle ei ollut mahdollista saada WRC-autoa, joten N-ryhmän Jyväskylässä vuonna 2003 voittaneen autokunnan kohdalla reilun puolentoista kuukauden mittainen rallitauko on mahdollistanut kilpurin kokonaisvaltaisen kehitystyön.
- Auto on huollettu tässä välissä aikalailla perusteellisesti. Tehtiin loppukautta varten tosissaan iso remppa. Lähinnä keskityimme konepuolelle, mutta myös alustaan ja voimansiirtoon. Ajettavuutta pyrimme niin ikään parantamaan. Jospa näillä monilla pikkujutuilla pystyisimme jonkun kympin kilometriltä nipistämään, Juha valottaa.

Salo kurvaili rallin alla testit niin soralla kuin asfaltillakin.
- Ei Uki niiden valossa kauhean huonolta pitäisi näyttää. Mutta eivät ne suuret sanat päätä halkaise. Kisassa pitää mennä todella kovaa. Lauantaina sen varsinaisesti vasta näkee, miten homma pelaa. Luottavaisena voin lähteä ja toivottavasti on tuurikin matkassa.

Vaikka Salo ja Stenberg johtavatkin sarjaa puhtaalla pelillä, mukavin pistesaldoin, ei kaksikko ole ollut täysin tyytyväinen suorituksiinsa.
- Trendi on meillä ollut viime aikoina se, että alussa olemme jääneet heti muutaman sekunnin. Sitä on ehdottomasti käännettävä. Terävämmin pitää lähteä mukaan ensimmäisistä kilometreistä alkaen, Stenberg tietää.

N-ryhmäläiset starttaavat Uudessakaupungissa A-ryhmän kärjen perään - Salo lähtönumerolla 4.
- Aina parempi niin, ettei tarvitse lähteä ladun avaajana matkaan, Salo kuittaa.

Ralli käynnistyy lauantai-aamuna kello 10.01. Edessä on kahdeksan kovavauhtista varsinaissuomalaista erikoiskoetta.


Tiedotus:
Mari ja Mervi Salonen
GSM 040 577 8748
tiedotus@saloracing.net

www.saloracing.net

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa