Teemu Arminen / Tommi Mäkinen Racing
Riihimäkeläinen sopimukseen Tommi Mäkinen Racingin kanssa
Riihimäkeläinen Teemu Arminen on ottamassa nousujohteisella
ralliurallaan aimo askeleen eteenpäin. Arminen solmi
yhteistyösopimuksen Tommi Mäkinen Racingin (TMR) kanssa kaudesta
2008. Subarun ratissa vuodesta 2004 viihtyneen Armisen yhteistyö
Tommi Mäkinen Racingin kanssa syvenee näin entisestään. Arminen saa
käskettäväkseen jossain vaiheessa tulevaa kautta Subarun uusimman
kehitysversion, Tokion autonäyttelyssä lokakuussa esitellyn Subaru
Impreza WRX STI- auton. Yhteistyösopimus TMR:n kanssa takaa
Armiselle entistä paremmat mahdollisuudet kivuta kohden kansallista
huippua.
- Tämän sopimuksen myötä alkaa olla välineet siinä mallissa, että
menestymiseen on todella erinomaiset mahdollisuudet. Uskon uuden
Subarun olevan todella kilpailukykyisen. Nyt loppu jää miehestä
kiinni, iloitsee Arminen sopimusta.
Armisen tavoitteena on ennen kaikkea menestyä SM-sarjassa. Kotimaan
kamaran lisäksi kilpailuohjelmaan saattaa tulla mukaan myös muutama
ulkomailla kaasuteltava ralli. Kilpailuohjelma on vielä SM-sarjan
lisäksi työn alla ja siitä tiedotetaan myöhemmin. Kuluneella
kaudella ison N-ryhmän SM-sarjassa viidenneksi sijoittunut Arminen
lähtee ensi kauteen mitalinkiilto silmissään yhdessä kartturina
jatkavan Seppo Varmavuo kanssa.
- Mitali oli tavoitteeni jo tälle kaudelle. Tavoite ei ihan
toteutunut, mutta ensi kaudella sitä lähdetään jahtaamaan
tosissaan. Uskon vahvasti menestymismahdollisuuksiini.
Toiminnan ammattimaistuminen kaikilla osa-alueilla tietää myös
kuskille uusia haasteita.
- Nyt kun nuo ns. pikku jutut jäävät muiden harteille, voin
keskittyä täysipainotteisesti ajamiseen. Minun täytyy puolestani
löytää ne pikku jutut ajamisesta. Ne keinot, joilla saadaan
nipistettyä ne tarvittavat kymmenykset pois sieltä pätkäajoista.
Haluan myös omalla tekemisellä osoittaa olevani luottamuksen
arvoinen ja olen todella iloinen tästä mahdollisuudesta.
Arminen odottaa innolla yhteistyötä Subarulle palaavan
kaksinkertaisen ison N-ryhmän Suomenmestarin Jari Ketomaan kanssa.
- Ketomaa on mielestäni Suomen parhaita auton kehittäjiä ja
testaajana. Mä tiedän, että mulla on sillä puolella vielä paljon
opittavaa häneltä. Nyt pääsen tekemään yhteistyötä hänen kanssaan
sillä saralla. Uskon, että pystyn omaksumaan häneltä niitä asioita
ja sitä kautta oma vauhtini varmasti kehittyy, puntaroi Arminen.
Tommi Mäkinen Racingin toimitusjohtaja Esko Reiners on tyytyväinen
ensi kauden kuljettajakaksikkoonsa:
- Subarujen hyteissä istuu SM-sarjan osakilpailuissa nyt kaksikko,
jolta on lupa odottaa menestystä, toteaa Reiners jatkaen:
- Olemme tehneet yhteistyötä Teemun kanssa kesästä 2004 alkaen.
Tuona aikana Arminen on tehnyt määrätietoista työtä ja kehittynyt
kuljettaja. Yhteistyön syventäminen Teemun kanssa oli näin ollen
helppo päätös, päättää Reiners.