Facebook Twitter Email Pinterest

Ralli SM -uutisia 6/08

26.02.2008 /


Vihavainen tutulla taktiikalla Nilsiään

Ryhmä A:n SM-pistejohdossa Ford Focus WRC01:llä ajava Ari Vihavainen ei aio muuttaa hyväksi koettua taktiikkaansa talvikauden viimeisessä, 7.-8. maaliskuuta ajettavassa TahkoSpa SM -rallissa Nilsiässä.
- Se sijoitus otetaan, mikä on tulossa. Jos vauhti riittää voittoon, niin sitten se siihen riittää. Ajan rallin SM-sarjaa sarjana, ja taktiikka on onnistunut tähän asti hyvin. Onneksi meillä on ollut hyvää tuuriakin matkassa, sillä Rovaniemellä moottoririkko oli kilometreistä kiinni ja Laukaassa auton voimansiirron kulmavaihteesta kaksi hammasta oli jo poikki. Uudet voimansiirron osat ovat jo kotona, ja auto on kyllä Nilsiään mennessä taas täydessä iskussa, Vihavainen sanoo.


Tuohinon WRC-Subarun vika löytyi

Rovaniemellä keskeyttämään joutuneen, mutta Laukaassa Ryhmä A:n voittoon ja yleiskilpailun toiseksi ajaneen Janne Tuohinon Subaru Impreza WRC03:n vaihdelaatikkovian salaisuus on selvinnyt.
- Vaihteensiirtäjän tangossa oli yhden millin (1mm) mittavirhe. Osa oli uusi ja se toimitettiin tiimille suoraan valmistajalta. Hyvä että syy selvisi. Ennen Nilsiää ajan vielä yhden päivän testit, ja tiedän jo suunnilleen mihin suuntaan autoa pitää säätää, jotta se sopii ajotyylilleni parhaiten. Laukaassa jäi paljon hampaankoloon. Kyllä me Vihavaisen Arin kanssa puhuttiin kisan jälkeen, että Nilsiässä SM-ralli voitetaan jo WRC-autolla, Janne toteaa.


Nikara testaa jarrut kuntoon

AKK-Motorsportin valmennustiimiin kuuluva Jarkko Nikara ehätti Mitsubishillaan Laukaassa yleiskilpailun kuudenneksi, vaikka auto makasi rallin toiseksi viimeisellä EK:lla hetken aikaa jopa kyljellään.
- Kiitos yleisölle ripeästä toiminnasta. Katsoin tilanteen jälkikäteen videolta, ja meiltä hukkui tilanteessa aikaa tasan 15 sekuntia. Ajan ennen Nilsiää pari testipäivää, joiden aikana yritämme saada takajarruihin parempaa tehoa. Nyt etujarrulevyt kuumenevat liikaa. Meillä oli samoja ongelmia viime vuonna Hondan kanssa. Nilsiässä tähdätään tietysti N-ryhmän kärkeen, Nikara toteaa.

Kakko tavoittelee paikkaa kolmen parhaan joukossa

Ison N-ryhmän SM-kolmosena kahden osakilpailun jälkeen ajava Mitsubishin Marko Kakko tähtää Nilsiässä isossa N-ryhmässä kolmen nopeimman joukkoon.
- Juha (Salo) ja Jari (Ketomaa) todennäköisesti menevät karkuun, mutta Kostin (Katajamäki) vauhtiin tähdätään tosissaan. Meillä ei ollut auto iskussa vielä
Rovaniemellä, mutta Laukaassa se toimi jo tosi hyvin. Siksi Nilsiään on helppo lähteä, kun tietää että kaikki on kunnossa. Painetaan kaasu pohjaan ja annetaan mennä vaan, Kakko lupaa.


Hirvonen tähtää Nilsiässä palkintopallille

Pienen N-ryhmän SM-pisteissä kahden ajetun osakilpailun jälkeen kolmantena ajava Vesa Hirvonen tähtää talvikauden viimeisessä SM-rallissa Nilsiässä palkintopallille. Ryhmän johdossa ajavan Joonas Lindroosin vauhti ei ole tullut Hirvoselle yllätyksenä.
- Eiköhän se ero synny tuolla ratin ja penkin välissä. Joonas ajaa hyvin, siinä se. Ajan vielä iskunvaimennustestiä ennen Nilsiää, koska viime talven kaltaista luottoa autoa kohtaan ei tänä vuonna ole jostain syystä löytynyt. Periksi ei kuitenkaan anneta. Palkintopallille yritetään myös Nilsiässä, Hirvonen toteaa.


Pinomäki etenee aikataulussa

Ensimmäistä kauttaan N-ryhmän nelivetoisen Mitsubishin ratissa ajava Kalle Pinomäki saalisti kauden ensimmäiset SM-pisteensä Laukaassa. AKK-Motorsportin rallivalmennusryhmään kuuluva Pinomäki sanoo, ettei ison N-ryhmän kova taso ole tullut hänelle yllätyksenä.
- Ennen Nilsiän SM-rallia ajamme valmennustiimin kanssa vielä yhden leiripäivän, ja toivottavasti Etelä-Suomeen saadaan vielä talviajokelejä, jotta myös täällä Varsinais-Suomessa voitaisiin ajaa testiä. Ison N-ryhmän kärki menee odotetun kovaa. Luokan vauhti ei ole yllättänyt. Omasta vauhdistani en ole huolestunut. Tavoite on ajaa kesällä isossa N-ryhmässä sijoista 3-5, ja tässä aikataulussa myös tällä hetkellä edetään, Kalle muistuttaa.

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 119 pistettä NHD (R5)
2. Mikko Heikkilä / Topi Luhtinen 106 pistettä MäntsMK (R5)
3. Teemu Asunmaa / Marko Salminen 104 pistettä Alavuden UA (R5)
4. Juha Salo / Mikko Markkula 76 pistettä Karkkilan UA (R5)
5. Riku Tahko / Markus Soininen 53 pistettä PoSUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.3. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Lieto
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 13.-14.8. Top Building Ralli, Lahti
6) 25.-26.9. SM KokUA 60-v Juhlaralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa