Facebook Twitter Email Pinterest

Jukka Hiltunen voittoon SM Uusikaupunki-rallissa

30.08.2008 /

Jukka Hiltunen voittoon SM Uusikaupunki-rallissa

Ralliautoilun SM-sarjan kuudes osakilpailu ajettiin lauantaina Uudessakaupungissa. Kilpailu tarjosi tiukkaa taistelua kaikissa kolmessa SM-luokassa. Yleiskilpailun ja Ryhmä A:n voittoon ajoi Jukka Hiltunen. Kosti Katajamäki oli nopein isossa N-ryhmässä ja pienen N-ryhmässä voittoon ajoi Joonas Lindroos.

A-ryhmä: Kolmen kuljettajan kädenvääntöä

A-ryhmän kilpailu käynnistyi Jarmo Mikkosen komennossa, kun Peugeot-kuljettaja ajoi avauserikoiskokeelle pohja-ajan. Mikkosen ilo oli kuitenkin lyhytaikaista, sillä miehen Peugeot hyytyi erikoiskokeen maaliin ja hän joutui keskeyttämään. Ryhmän toiseksi nopeimman ajan avauserikoiskokeella kellotti Timo Mäenpää, mutta hänen kilpailunsa keskeytyi ulosajoon seuraavalla erikoiskokeella.

Mikkosen ja Mäenpään keskeytettyä ryhmä kärkikamppailu käytiin Ari Vihavaisen, Jukka Ketomäen ja Jukka Hiltusen kesken. Kilpailu ratkesi seitsemännellä erikoiskokeella, kun Vihavainen spinnasi ja menetti yli 40 sekuntia. Ketomäen aikaa rasitti 10 sekunnin aikarangaistus, jonka sai hän myöhästyttyään viimeisen huollon jälkeiseltä aikatarkastusasemalta. Näin Jukka Hiltunen ajoi kilpailun voittoon ennen Ketomäkeä ja Vihavaista.

- Vauhti oli tänään kohdallaan. En ole aiemmin ajanut tämän seudun teillä, joten pieni kokemattomuus näkyi aika ajoin, Hiltunen kertoi kilpailun maalissa.

Jukka Ketomäen alkukausi on ollut epäonnen sävyttämä. Nyt kalusto kesti maaliin asti, mutta voitto jäi vielä saavuttamatta.

- Hyvä tulos ei sinänsä ollut yllätys, sillä tiesin, että autossa on potentiaalia. Tällä kaudella olemme päässeet ajamaan yhteensä vain viisi erikoiskoetta kunnolla kilpaa. Nyt pääsimme sentään kunnialla maaliin, Ketomäki kertoi.

Vihavainen nousi kolmossijansa ansiosta A-ryhmän pistekärkeen. Eroa tänään neljänneksi ajaneeseen Jussi Välimäkeen on vain yksi piste.

- Tärkeintä oli, että Välimäen Jussi pysyi takana. Seiskapätkällä säädin kesken ajon auton keskilukkoa ja pyörähdin, Vihavainen kommentoi maalissa.


Ryhmä A, epäviralliset tulokset:

1. Jukka Hiltunen 44.25;4
2. Jukka Ketomäki + 0.06;3
3. Ari Vihavainen + 0.46;1
4. Jussi Välimäki + 2.27;8
5. Janne Mäkilä + 4.01;3

Ryhmä A: epäviralliset SM-pisteet 6. osakilpailun jälkeen

1. Ari Vihavainen, 68
2. Jussi Välimäki, 67
3. Jukka Hiltunen, 52
4. Arto Juolahti, 32
5. Janne Tuohino, 25

Iso N-ryhmä: Katajamäki nappasi kauden avausvoittonsa

Isossa N-ryhmässä päivän nimi oli Kosti Katajamäki. Alajärveläinen Mitsubishi-kuljettaja nappasi Uudestakaupungista koko kauden himoitsemansa ykköspaikan ja nousi samalla SM-johtoon. Katajamäen voitto ei tullut helpolla, sillä toiseksi ajanut Juha Salo jäi voitosta vain 5,5 sekuntia. Ryhmän kolmanneksi kiireisin oli Matti Rantanen, joka jäi 8,9 sekuntia Katajamäestä.

- Koko kausi tätä on haettu ja nyt se saatiin. Tunnelmat ovat todella korkealla. Saimme testeissä hiottua autoa hieman nopeammaksi ja nyt vauhtimme oli huippuluokkaa, voittaja kertoi maalissa.

Myös toiseksi ajanut Juha Salo oli tyytyväinen päiväänsä, vaikka menettikin arvokkaita sekunteja kolmannella erikoiskokeella sattuneessa lievässä ulosajossa.

- Kakkossija ei ole ollenkaan huono tulos näin tiukassa kilpailussa. SM-pisteissä olemme nyt toisena, ja se on mielestäni hyvä lähtöpaikka kauden viimeiseen osakilpailuun, Salo sanoi.

Iso N-ryhmä, epäviralliset tulokset:

1. Kosti Katajamäki 44.40;2
2. Juha Salo + 0.05;5
3. Matti Rantanen + 0.08;9
4. Teemu Arminen + 0.09;5
5. Joni Nikko + 0.47;3

Iso N-ryhmä: epäviralliset SM-pisteet 6. osakilpailun jälkeen

1. Kosti Katajamäki, 71
2. Juha Salo, 70
3. Jari Ketomaa, 58
4. Matti Rantanen, 42
5. Marko Kakko, 38

Pieni N-ryhmä: Lindroos jälleen voittoon

Pienen N-ryhmän kilpailusta tuli odotetusti Joonas Lindroosin ja Ville Hautamäen kaksinkamppailu. Hautamäki aloitti kisan pohja-ajalla, mutta Lindroos kiilasi jo toisella erikoiskokeella kärkeen. Lindroos piti kärkipaikkansa maaliin asti ja voitti Hautamäen lopulta 14,5 sekunnilla. Ryhmän kolmanneksi ajoi Marko Mänty.

- Päivä sujui erittäin hyvin, meillä ei ollut mitään ongelmia. Pistetilanteessa pääsimme nyt Hautamäen edelle, mutta Mikkelissä on tiukka kisa tiedossa, Lindroos kertoi.

- Mikkelissä pitää hyökätä kaikki tai ei mitään -asenteella. Meillä on SM-sarjasta jo liian monta himmeämpää mitalia, joten vain kulta kiinnostaa, Hautamäki sanoi.

Pieni N-ryhmä, epäviralliset tulokset:

1. Joonas Lindroos 46.40;3
2. Ville Hautamäki + 0.14;5
3. Marko Mänty + 0.31;3
4. Vesa Hirvonen + 0.46;4
5. Antti Rintamäki + 1.04;1

Pieni N-ryhmä: epäviralliset SM-pisteet 6. osakilpailun jälkeen

1.Joonas Lindroos, 72
2.Ville Hautamäki, 71
3.Vesa Hirvonen, 63
4.Ailu Magga, 37
5.Antti Rintamäki, 36

Rallin SM-sarjan päätösosakilpailu 19.-20.9 Mikkelissä

Vuoden 2008 SM-sarja päättyy kolmen viikon päästä Mikkelissä ajettavaan SM Vaakuna-Ralliin. Sarjan viimeisessä osakilpailussa jaetaan korotetut SM-pisteet, joten kaikki mestaruudet ovat vielä ratkaisematta.


Lopulliset viralliset tulokset löytyvät osoitteesta www.tenab.net

Kilpailun kuvia on saatavissa Lehtikuvalta ja Rallin SM-sarjan sivuilta www.autourheilu.fi/rallism/kuvaarkisto/2008kuvia/uusikaupunki2008/

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 119 pistettä NHD (R5)
2. Mikko Heikkilä / Topi Luhtinen 106 pistettä MäntsMK (R5)
3. Teemu Asunmaa / Marko Salminen 104 pistettä Alavuden UA (R5)
4. Juha Salo / Mikko Markkula 76 pistettä Karkkilan UA (R5)
5. Riku Tahko / Markus Soininen 53 pistettä PoSUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2021

1) 15.-16.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 5.-6.3. SM O.K. Auto-ralli, Kouvola
3) 28.-29.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Lieto
4) 18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 13.-14.8. Top Building Ralli, Lahti
6) 25.-26.9. SM KokUA 60-v Juhlaralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa